Euforiaa ja v*tutusta

Muisti pätkii niin etten muista edes kirjotinko postausta eilen ja jos kirjotin niin mitä.. Pakko lukee aina, että mitä on kirjottanu viimesimmäks. :(

Eilen illalla mä poljin vielä 30 minuuttia kuntopyörää enkä syöny koko päivänä mitään.
Tänä aamuna mun herätyskello soi 5.20, mutta en millään jaksanu nousta ylös. Tarkotus oli lähtee siihen aikaan salille. Annoin itteni läskinä luuserina nukkua vielä kahdeksaan. Nousin ja pakkasin salikamppeet ja lähdin painelemaan pyörällä salille. Matkaan menee säälittävät 10 minuuttia. Kaloreita ei pala juuri yhtään :(

Salilla olin 1h20min. Jumppasin, vedin soutulaitteella, olin juoksumatolla ja crosstrainerilla. Lopuks venyttelin. Jalkoihin ja selkään ei sattunu niin paljoo kuin luulin et ois voinu särkee. Oikeestaan kävelykin ja rappusten meno oli paljon helpompaa treenin jälkeen kuin ennen sitä. Ilmeisesti jalatki on vaan niin jäykät liikkumattomuuden takia, että treeni saa ne vaan huutamaan lisää treeniä!!
Salin jälkeen pyöräilin vielä tunnin. Kotona olin ihan hikinen, joten kävin suihkussa pika pikaa ennenkuin yks nuorisotyöntekijä S tuli käymään.
Juteltiin S:n kanssa kaikesta. Onneks se ei yritä pakottaa mua hoitoon. Meidän oli oikeesti tarkotus käydä lenkillä, mut S ei suostunu mun aamusten liikuntojen takia siihen. :( Tosin en mä koe olevani sairas vaikka puhunkin syömishäiriöstä ja masennuksesta. Mä oon vaan läski. Isolla L:llä! LÄSKI!

Jätkäkaverin tultua töistä lähettiin uimaan. Ei me kauaa uitu, mutta kai siinä pari kaloria kulu. Uinnin jälkeen tehtiin jotain mitä en oo koskaan aiemmin tehny - pannu rannalla. Hyvä sentään, että se ranta on pieni eikä siellä ollu ihmisiä. Me pantiin keskellä rantaa :D Olipa kokemus. Mä tosin ehdotin sitä jo eilen J:lle, mutta se ei oikein lämmenny ajatukselle. Tänään se ehdotti sitä ite. Kaikkee pitää kokeilla ainaki kerran elämässä! ;)

Tänään on ollu hyvä olo, euforinen, kun en oo syöny mitään. Läskifiilis alko pahentua vasta siinä vaiheessa, kun join light limpparia. Maha pömpöttää ällöttävästi ja mua oksettaa mun läski kroppa!! Mun on pakko laihtua!!

Muihin ärsytyksen aiheisiin.. J lupas - taas - lähtee lenkille, mutta eihä se nyt sitten lähdekään. Arvasin! Mua v*tuttaa niin paljon sen turhat lupaukset, että voisin jättää sen jo niiden takia, kun se ei pidä niitä kuitenkaan. Sama juttu totuuden puhumisessa.. ei voi luottaa missään asiassa. :(

Kohta lähen lenkille kävelemään itestään. Pakko kuluttaa kaloreita!!
Salilla kulutin 514 kaloreita ja pyöräillen 509 kaloreita.

Epäonnistumisia

Ihan ensiks haluan toivottaa uudet lukijat tervetulleiksi seuraamaan blogiani! :) Ilahduin, kun pari lukijaa oli tullu lisää! :)

Sitten asiaan.. Mulla ei oo menny viime aikoina hyvin. Aluks meni hyvin enkä mättäny kolmeen päivään mitään eli olin syömättä, mutta sitten ryyppääsin ja sorruin mättämään "nälkääni". Siitä se lähtikin sitten - mättöputki, joka kesti eiliseen asti. Söin muitakin kuin turvaruokia esim. piirakoita ja ketsuppia, joita ei saa syödä. Mä oon käyttäny viimesiä hilujani ja ostanu niillä ruokaa, mitä en todellakaan tarviis!! Liikkunukin oon säälittävän vähän. Joinain päivinä melkeinpä vaan maannu sohvan pohjalla ja tuijottanu apaattisena Muodon vuoksi - sarjaa. Säälittävää!!

Oon vetäny melkein joka päivä laksoja. Eilen kuitenkin otin niitä 10 kappaletta, josta tuloksena oli se, että heräsin aamulla kamalaan vatsakipuun ja oksettavaan oloon. J ei tykänny ja sainkin kuulla siitä etten saa enää syödä niitä ja plaaplaa plaa! Mäkään en saa sille järkee puhuttua sen omissa pikku projekteissa, joita mun on vaikee sulattaa! Se ei oikein käsitä, että mä en aio luopua laksoista ja laihduttamisesta vaan siks, että se jättää mut kuitenkin.
Monen vessaistunnon jälkeen vein J:n töihin ja kävin mummolla tunnin verran. Puol kymmeneltä mulla alko ensimmäinen fysioterapeutti käynti, jossa mulle annettiin ohjeet miten mun on hyvä harjotella jalkoja. Helpotti kummasti fyssarilla käynti vaikka tekikin mieli revetä itkemään surkeuttani ja sitä mitä mä oon jaloilleni tehny
epäonnistuneella itsemurhayritykselläni. Oon vihanen itelleni enkä anna itelleni anteeks typeryyttäni! Tää on oikein tällaselle läskikasalle, joka ei osaa muuta kuin syödä koko ajan!

Fysioterapeutti käynnin lopulla mulla alko tuntumaan suolistossa siltä etten kestä vessaan asti paskomatta housuihini. Pyysin päästä vessaan. Just kun olin sulkemassa vessanovea mulla lorahti märkäviiva perseen kohdalle alkkareihin. Kiva. Onneks ei sentään tullu housuihinkin. Yritin paperilla kuivailla länttiä epätoivoissani. Oli siitä tällä kertaa jotain hyötyä, että oli päällä yli isot housut.

Käynnin jälkeen päätin hankkia kuntosali kortin heti tänään! :) Aion ostaa kuukauden kortin joka sisältää niin paljon käyntejä kuin jaksaa käydä. Maksaa samanverran kuin 10-kerran kortti.
Mun on pakko alkaa kuntouttamaan itteeni eikä jäädä makaamaan sohvan pohjalle. Oon tehny jo sitä liikaa! Ei ihme ettei jalatkaan kuntoudu haluttuun tahtiin. Mitään ei saa ilmaiseksi!

Nyt on tarkotus pestä pyykkiä ja silitellä kissaa samalla, kun makaan sängyllä läppäri sylissä. Mitään en tänään syö. En saa enkä aio syödä! Vain vettä, fun lightia ja coca-cola zeroa. Kauhee väsymys, kun unirytmi on ihan perseellään. Viimekin yönä mentiin nukkumaan vasta yhden jälkeen. Huoh* Oon niin säälittävä läski! Mun ei pitäs elää kenenkään pillin mukaan tai toisen rytmissä, jos oma on eri. Mä aion jatkossa lopettaa J:n vuorokausi rytmissä jne. elämisen ja tehä niinkun ite haluan. Ois niin helpottavaa toisaalta asua yksin kissan kanssa. Ois siistiä, sais päättää mitä tekee, millon.. ja vallata yksin sängyn.

Kahdelta tulee veli käymään. Käydään lenkillä eli tällä hetkellä se tarkottaa etanointia mun vammasjalkojen tahtiin. Voikohan mun tän hetkistä kävelyä kutsua edes lenkkeilyks! :(
Kolmelta haenkin J:n töistä ja sit me lähetäänki ostamaan se salikortti mulle.
Mun on pakko päästä kuntoon ja laihtua! Makso mitä makso!

Paksu naamainen kuvotus - minä

Kyllä on menny kaks päivää taas niin sumussa ja hujauksessa, että luulin eilen postanneeni. Eilinen päivä meni autonoven korjaamisessa, kissan kanssa leikkimisessä ja ryypätessä J:n ja J:n kaksoisveljen kanssa. Sain kuulla molempien suusta, että sairaalasta pääsyn jälkeen mun naama on pyöristyny eli se tarkottaa sitä, että mä oon lihonu niin että muutkin sen huomaa selvästi. Pakko laihtua!

Eilenkään mä en syöny mitään. En liikkunu hyötyliikuntaa ja siivousta enempää. Ois pitäny! Laiskuus ja tekosyyt vei voiton - ei sais viedä!

Tänään mua on aamusta asti läskiahdistanu niin paljon, että nuppi on meinannu hajota neljään osaan. Läskiahdistus ei ainakaan helpottunu, kun kolmen aikaan mätin 945 kaloria! :( En ois saanu. Ei ois pitäny. Miks söin!! Vit*n läski laiska sotanorsu!! Läskeilyn jälkeen mä menin halaamaan posliinijumalaa. Sain jotakin tulemaan. Liian vähän. Ois pitäny oksentaa kaikki ulos. Ihan kaikki! J:lle mä sanoin vaan että tuli niin huono olo fyysisesti, että on pakko oksentaa. On hyvä ettei J tajua mitään syömishäiriöstä. Saan tekosyiden varjolla vaikka yrjöillä sen ollessa kotona. Helppoa.

Oksentamisen jälkeen pesin pullean naamani ja menin sänkyyn kissan kanssa makoilemaan ja lukemaan sh-kirjaa. Luin pari lukua ja otin vaja tunnin päiväunet.

Heräämisen jälkeen J lähti pariks tunniks töihin. Mä jäin kotiin puristelemaan läskejäni peilin eteen. Ahdistuin lisää. Laksoja naamaan. Ei kauaa kun vedin lenkkareita jalkaan ja lähin pyöräilemään. Olo oli mitä kamalin. Heikotti ja oksetti. Pyöräily tuntu raskaalta kipujenkin takia. Jalat on kiukutellu tavallista enemmän. :( Kivuista ja huonosta olosta huolimatta mä päätin polkee vähintään tunnin. Söinhän mä kuvottavan paljon aiemmin päivällä enkä edes oksentanu kaikkee pois. Poljin 1h10min. Mun on pakko laihtua! Pakko!

Kotona jumppasin ja venyttelin. Mun on oikeesti alotettava liikkumaan päivittäin vähintään tunti, jumpattava ja venyteltävä. Ihan niinkun ennenkin. Noi on minimi määrä. Mun on laihduttava! Mä en aio olla tällanen itsekuriton läskinaama lopun ikääni!!!

J:n tultua kotiin. Otin kissan ja lähin käymään porukoiden luona muutaman tunnin verran. Vanhemmat on ihastu mun söpöön karvapalleroon, jolle keksittiin tänään uus kivempi nimi. :)

Tämäkin päivä veny pitkäks. Toivon, että huomen aamuna jaksan nousta meikkaamaan ennen kasia, koska ennen kymmentä me lähetään J:n kanssa toiselle paikkakunnalle shoppailemaan. Ja mähän etin huomenna hinnalla millä hyvänsä sykemittarin! Mun on pakko tietää mun kuluttamat kalorit. Mun on pakko alkaa laihtua! Ihan pakko! Enää ei voi luistaa tästä enkä mä aiokaan! Mä aion onnistua!

Päivän ruoat:

• Hernekeitto 435g = 500,25kcal
• 1prk tonnikalaa vedessä 140g =112kcal
• Chili tomaattimurska 390g = 136,5kcal
• 2dl kevyt viili = 100kcal
• Päärynäpiltti = 96,25kcal 

Söin ihan liikaa! Hernekeitto ei ees kuulu turvaruokiin. Ei ois saanu syödä sitä. Ei noin paljoo. Ei näin montaa kaloria. 945 kaloria on yhdellä päivälle LIIKAA! Tästä mättöläskipäivästä johtuen huomenna mulla ei ole lupa syödä ruokaa! Ei todellakaan! Mun pitää olla vahva! Mun on pakko laihtua!

Ruoka ei oo syömisen arvosta. Ruoka on lihaville enkä mä tahdo olla enää lihava! Mun on laihduttava!

Pehmeä pörröpää

Eilinen päivä meni hujauksessa enkä aamupostauksen jälkeen istunu kotona sekunttiakaan. Lähin käymään ensin porukoiden luona. J jäi pitämään kotia pystyssä. Pari tuntia vierähti vanhempien luona kunnes keksin kysyä tätiä shoppailemaan toiselle paikkakunnalle. Vaja tuntia myöhemmin olin käyny kotona vaihtamassa vaatteet ja hakenu rahat. J heitti mut tädin luo, josta lähettiin tädin, mummon, serkun sekä tädin koiran kanssa  ajelemaan. Matkalla paikkakuntaa x etsin netistä kissanpentuja ympäri Suomee. Mistään ei tahtonu löytyä etsimääni. J:n kanssa on ollu pitkään puhe ottaa kissanpentu. Shoppailtiin jonkun aikaa ja jalatkin ties saaneensa kävelyä. Vielä kaupan pihassa tsekkasin kissanpentuja netistä ja yllättäen satuin löytämään just etsimäni kisun yli 300 kilometrin päästä kotoa. Sain tädin lähtemään ajamaan hakemaan samantien kissaa. Tädin tuntien tollaseen ex-tempore reissuun on helppo saada se lähtemään mukaan :)

Ei siinä muuta kun navigaattoriin osote ja autokeula kohti Pohjanmaata. Monen tunnin jälkeen oltiin perillä. Heti kun mä näin kissanpennun S:n tiesin sen olevan just sellanen ja vielä sitäki ihanempi ja sulosempi kuin mitä olin halunnu. S:llä oli yks sisarus, jonka omistajat halus ite pitää muuten oisin ottanu varmasti toisenki kissan :) Kissanomistajaperhe oli tosi mukava!

Saatiin mukaan kissanhäkki, mut suurimman osan ajomatkasta takas kotiin S nukku mun sylissä eikä ees naukunu. Kotona oltiin vasta yhen aikaan yöllä. J tuli hakemaan mut mummon pihasta. J:hän ei siis tienny, että olin hakemassa meille kissaa. Soitin vaan aiemmin ja sanoin, että meidän shopping-reissu vähän venyy :D

J yllätty ilosesti ja ihastu samantien pehmeeseen pörröpäähän!

Yöllä J nukku sohvalla ja mä makkarissa. Kissa kömpi ite mun viereen nukkumaan ja nukku nätisti koko yön mun viekussa. Aamulla leikittiin S:n kanssa ja tutkittiin paikkoja. Hiekkalaatikollakin S kävi hienosti. Nyt vielä kun mun pikku karvapallero suostus syömään ja juomaan niin olisin tyytyväinen.

Täs aamulla kaiken tohinan keskellä oon kerenny siivoomaan (taas :D). Kohta puolin ois tarkotus lähtee ostamaan S:lle leluja, ruokaa ja muuta kivaa, mitä kissat tarvii. Onneks mun lapsuuden perheessä on aina ollu kissoja. Vanhemmilla on edelleen kaks kissaa :)

Ainiin ja mitä tulee eiliseen olotilaan, syömisiin ja juomisiin niin eilinen päivä meni paastolla. Ainoastaan 6 mynthonia meni suusta alas zero limpparin kera. That's all. Olotila oli koko päivän enemmän tai vähemmän huono. Oksetti ja heikotti. Maha oli sekasin ja menkat mitä runsaimmat. Normaalisti mulla ei ois näin kovia vuotoja, mutta ilmeisesti kuparikierrukan takia on vuodotkin lisääntyny. Toivon, että laihtuessa menkat jää pois! Tänä aamuna on läskiahistus ollu ihan "mukava". Läskiä on enemmän kun tarpeeks. Miten ois itsekurin palautus tällaselle ihrakasalle?! MÄ HALUAN LAIHTUA! Mun on PAKKO!

Syömättömyys - i love it!!

Eilen käytiin J:n kanssa vielä kaupassa ja yhden järven rannassa istumassa autossa juttelemassa ja kuuntelemassa musiikkia, tietty samalla, kun mä litkin hetkeä aikasemmin ostamiani juomia.

Me tultiin kotiin ja mä aloin vetämään tupakkaa niin, että kuvotti. Yöllä mä kusin alleni tietysti, kun en tietenkään heränny vessaan. Oikein aikuismaista. Vaipat kiitos! Laitoin aamuyöllä kusiset petivaatteet pesukoneeseen. Siirryttiin nukkumaan sohvalle. Viinalla ei kävis noin, en kusis alleni. Ihme.

Aamulla puol seitsemän mä en enää malttanu nukkua vaan nousin ja laitoin kahvin tippumaan. Kahvin tippuessa hääräsin keittiössä. Pyyhin pölyjä ja siivosin paikkoja. Kahvin tiputtua menin mun nappivarastolle, kaadoin kahvin mukiin ja otin thinspiration-leikekirjani. Istuin levinneelle takapuolelleni keittiönpöytään ja aloin selaamaan leikekirjaa. Kuvat ja tekstit tuntu hyvälle. Laihuus on kaunista. Tahdon laihtua. Viimenenkin halu syödä katos samantien. En syö. Mun ei tarvii syödä. En saa syödä.

Join kahvia, otin pari 1 grammasta särkylääkettä, neljä kofeiinipilleriä ja kaks laksaa. Olo sen mukanen. Oksettaa ja tärisyttää. Aloin siivomaan hikihatussa vaikka oksetti ja jäseniä etenkin selkää jumitti ikävästi.

Nyt on siistiä, pyykit pesty ja hyvä fiilis, kun tietää että ees hetken on siistiä - ainakin siihen asti, kun J herää :D

Tänään ois tarkotus tehä jotain kivaa. Ihan sama mitä kunhan ei tarvii istua kotona. :)

Talviturkki

Porukoilta selvitty hengissä. Äiti ei ollu kotona, mutta veli ja isi oli. Juteltiin isin kanssa pitkä tovi ja sit kävin pulahtamassa pussi jalassa järvessä. Talviturkki heitetty ja voin sanoa oli virkistävää vaikkakin hieman viileetä  :D

Popitin sen minkä kerkesin ajaessa. Vettä sato taivaan täydeltä. Ei hiljentanu menoo. Fiilis katossa. Mielessä ajatus, kun kotiin pääsee alan juomaan. Tänään pikku känät ;) Ei kovin fiksua, mutta mä haluun juoda, että saan vielä tätäki lennokkaamman olon. En jaksa tänä iltana J:n moraalisaarnaa juomisesta. Mikään ei kelpaa J:lle eikä syömishäiriölle. Mä teen just niinku haluan - tai niinkun syömishäiriö haluaa. Kädet ilmaan! Huomenna on päivä uus ja sillonkaan mä en syö mitään!

Oon f*cking läski kaikkine ryyppäys-kaloreineni.

Lupa varata

Pari edellistä päivää menny ahmien ja sohvan pohjalla maaten. J:n kanssa riidellen ja miettien onko järkee olla   yhdessä. Väsyn tähän sempalointiin ja riitelyyn, kun ei löydetä jossain asioissa yhteisymmärrystä.

Tänään oli yhden aikoihin röntgen ja sen jälkeen lääkäri. Kaveri lähti mun mukaan. Lääkäri kerto, että oikean   jalan kantapääkin on luutumassa. Sain luvan kävellä ilman keppejä. Käytiin J:n kanssa tekemässä puolen tunnin kävelylenkki. Koskee molempiin jalkoihin paljon mutten silti luovuta. En vielä. Haluan kunnolla lenkille! Mähän vedän kohta taas monen tunnin lenkkejä. Vein pyörätuolin parvekkeelle ja keppejäkin käytän vasta sitten, kun on ihan pakko - ei ole! Ilman sisäkenkiä en oikein pysty varaamaan oikeaa kantapäätä maahan, mut onneks aamutossut jalassa pystyy varaamaan paremmin.

Käytiin J:n kans kaupungilla. Mä steppailin ilman keppejä vaikka meno olikin sellasta katkokävelyä. Löysin itelleni kunnon lenkkarit joiden toivon muokkautuvan kunnolla jalkaan ja tukevan vasenta nilkkaa niin etten astu sillä niin sisään. Mä en tahdo, että jalat menee vituiks huonojen kenkien takia.

Oon vetäny joka päivä kivasti laksoja. Vatsa toimii eilisten laksojen ansiosta liiankin hyvin - iha kun ripulista kärsis :D

En oo tänään syöny mitään enkä syö. Ryypätä tekis mieli. Saa nähä mitä sitä keksii.

Toisaalta haluaisin hautautua ennen nukkumaan menoo sänkyyn lukemaan yhtä sh-kirjaa, jonka lainasin päivällä kirjastosta. Vielkään ei ollu palautettu Kira Poutasen, Ihana meri kirjaa. :( Onneks sentään löysin korvikkeen sille :)

Nyt taidan vetää uudet lenkkitossuni jalkaan ja lähtee painelemaan autolla porukoille. Tosin isi on vaan kotona, mut onpahan joku jonka kans jutella, kun ei voi J:nkään kans jutella jostain asioista, ikävä kyllä.

Nyt mä en tosin jaksa mitään muuta kun keskittyä paranemaan lenkkikuntoon ja laihtumaan. Onks muulla loppu peleissä mitään väliä? Ei vaikka ero J:stä tuntuukin maailman kauheimmalta asialta mitä enää tän onnettomuuden jälkeen voi olla.

Täältä tullaan laihuus <3

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis

Mieli on maassa ja ahdistaa. Ajatukset ravaa ees taas. Syön, en syö, syön, en syö. En saa syödä. Ei oo tarvetta syödä. Ainoa syy miks tekis mieli syödä on se, että ahistaa etten pääse kunnolla lenkille ja muutenki liikkumaan.

Tänään mä siivosin monta tuntia. Siivosin parvekkeen ja pesin parvekkeen lattian. Siivosin kaappeja, imuroin, pesin pyykkiä, pyyhin pölyt, tiskasin, pesin jääkaapin, pesin vessan ja vaihdoin petivaatteet. Hommaa riitti. Mä rakastan siivoomista, mut tälläsena rampana on kauheen vaikee siivota, kun jalkoihin ja selkään käy koskemaan. Selkä on iha jumissa könyämisen takia :(

Jumppasin ja poljin 30 minuuttia kuntopyörää samalla, kun luin kirjaa. Ihmeen paljon mä oon saanu tänään aikaseks, silti mua vetää jokin masentava voima sohvan pohjalle. Mä tahdon lenkille. Mä en tahdo maata päivät pitkät ja mättää ruokaa. Lihoa! Mä en tahdo olla laiska paska, mutta (tekosyy) hankala liikkuminen ja kivut ei innosta tekemään mitään. Mun pitää liikkua enemmän kun tavallisesti, mutta mä en jaksa. Mulle ei tuu hyötyliikuntaa melkeinpä yhtään mistään. Kotonakin oon laiska enkä jaksa aina tekosyiden siivittämänä kävellä keppejen kanssa vaan useimmiten meen pyörätuolilla. Ei ihme että perse leviää. :( Pitää sekin laiskottelu lopettaa ja alkaa keppeilemään enemmän. Ei siinä muu auta.

Ahistaa, kun en oo liikkunu enempää tänään. Väsyttää ja on kylmä, kun join jääkylmää fun lightia. Ei jaksa kiinnostaa mikään muu kuin leffojen tuijottaminen tietokoneelta.

Ärsyttää oma tyhmyys. Miks h*lvetissä mä menin yrittämään itsemurhaa hyppäämällä? En tajua! Idiootein idea tähä asti mitä oon elämässäni tehny. Saanpaha kärsiä omasta tyhmyydestäni pitkän aikaa. Toivon, että oon mahdollisimman pian lenkkeily kunnossa ja pääsen liikkumaan mahdollisimman paljon niinkun ennenkin. En kestä tätä läskeilyä ja ahdistelua kovinkaan pitkään enää, jos sekunttiakaan.

Vielä mäkin saan tuollasen kropan (kuvissa)!

Mummolla

Voisko taas enempää ahdistaa? Tulin kuuden aikoihin mummolle, kun J lähti kaverinsa kanssa kalaan. Ensimmäinen yö erossa sitten sairaalasta pääsyni jälkeen. On hieman sekavat fiilikset, mut toisaalta helpottaa, kun saa nukkua rauhassa ja mennä aikasin nukkumaan.
Me tehtiin mummon kanssa mulle peti sen sänkyyn vaikka sanoin mummolle, et voin nukkua sohvallakin ettei sen tarviis, mut kuten yleensä - ei se suostunu. Mummo < 3
Mummo yritti taas tyrkyttää mulle ruokaa mutten mä suostunu ottamaan mitään. Mähän oon syöny tänään liikaa. Aivan liikaa kaloreita. Ylittäny kalorirajat ryminällä ja sen oon näkönenkin. Lisää luuserointia niin oon entistä läskimpi ja kauempana tavoitteestani!
Mä linnottauduin äsken makuhuoneeseen tietokoneeni kanssa. En aio enää tänä iltana tulla ulos täältä paitsi korkeintaan vessaan.
Toivon saavani ilman nappeja unenpäästä kiinni ennen kymmentä.

Ps. Mä kokeilin tänään oikealle jalalle varaamista. Ei ainakaan vielä kävellessä tai tähän mennessä oo tuntunu jalassa kipua. Jomotusta kummempaa tai jäykkyyttä mikä on normaalia tässä tapauksessa, kun en oo varannu jalalle yli kolmeen kuukauteen kunnolla. Uskon, että kantaluu on luutunu. Perjantaina totuus selviää. Pelottaa ja jännittää. Mä toivon kaiken menevän hyvin. Nään itteni jo lenkillä. Juoksemassa pitkin katuja monta tuntia. Tunnen jo sen kevyen olotilan joka tulee lenkillä ja sen jälkeen.
Nyt alan omatoimisesti kuntouttamaan jalkaani joka päivä. Kovaa hyvä tulee! Tässä mikään etanointi auta. Ei aika vaan se miten paljon töitä jaksaa tehä töitä haluamiensa asioiden eteen!
.. Ja niinkun tiiätte jo, mä tahdon lenkille ja laihtua! Ja sen mä myös teen!

Nyt alko paasto! NO FOOD FOR ME! I'M ENOUGH FAT!

Pakko päästä pois

Mun on päästävä pois. Mä en kestä enää sekunttiakaan tätä epävarmuutta ja ahdistuneisuutta. Ei sitä pääse tosin pakoon. Pakeneminen vain pahentaa sitä, mutta tänään mä pakenen - itseäni.
J on ollu aamu kahdeksasta asti poissa. Se meni päiväks töihin ja tunti sitten, kun soitin se oli lähössä tulemaan kotiin - ajomatkaan menee max. 15min eikä se oo vieläkään tullu - J ei ees ilmottanu menevänsä töiden jälkeen mihinkään "kylään". Ei voinu ees kertoa mihin. Oon tosi vainoharhanen, epävarma ja mustasukkanen huonon itsetuntoni takia. En jaksa tätä! Mä pelkään J:n pettävän mua.. Mä pelkään sitä aina vaikka tietäsin sen menevän töihin, mutta oikeesti mistä mä todella tiedän sen menevän töihin, kun sillä on tapana heitellä ilmoille "pieniä valkosia valheita". Mä pelkään enkä voi sille mitään. Jokin mun sisällä vaan kuiskuttaa mun korvaan, että mä en kelpaa J:lle ja se pettää mua, koska kukaan ei voi haluta ketään näin rumaa ja lihavaa läskihuoraa kuin minä! Tukehdun omaan paskaani. Hukun omiin läskeihini.
Oon syöny tänäänkin liikaa makaronia, sienikeittoo, leipää jne. Otin neljä vaivaista laksaa, kun en muuta jaksanu. Ois pitäny oksentaa, ois pitäny liikkua. Kuluttaa kalorit, poistaa, tuhota. Nyt jokainen kalori on imeytyny ihraks ja läskiks mun kroppaan niin tiukkaan että kuvottaa. Mä oon paisunu lehmä. Kukaan ei voi haluta mua, ei vaan voi.
Mun on pakko laihtua!!

Mä soitin äitille, sillä tekosyyllä, että oisin mukamas muuten vaan kyselly kuulumisia, koska en oikeesti halunnu myöntää äitille, että soitin sen takia et halusin jutella. Mä olin koko puhelun ajan itku kurkussa ja halusin sanoo äitille, että pelastaa mut, auttaa mua, vie tän pahanolon multa pois. Mä halusin sanoo etten mä pärjää enää etten mä ees jaksa.
Mun on pakko laihtua! Ei oo muuta vaihtoehtoo. Ei ole enkä halua, että on vaikka toisaalta rukoilen, että ois.
Äitin kanssa juteltuani jonkin aikaa, soitin mummolle. Kysyin voinko mennä ens yöks sen luo. Se sopi mummolle, joten suuntaan tieni sinne ens yöks. Mun on päästävä pois kotoa! Pois tuosta sohvasta johon oon tukeutunu heikkoina päivinä liikaa.
Mummolle meno on helpotus, mutta samaanaikaan kauhistus. Entä jos J pettää mua sillä välin? Entä jos se kutsuu tänne jonkun sen entisen panon tai lähtee hakemaan baarista uutta panoa?
Äsken kun J tuli kotiin sanoin meneväni mummolle yöks. Oisittepa nähny J:n ilmeen. Sen leuka tippu lattiaan ja sen naama näytti, siltä ettei se uskonu mitä sille sanoin. Se tuijotti mua kysyvästi silmiin ja toisti vaan: "oikeesti, oikeesti..?" Sekoan.

Mä en tosiaan ymmärrä pitäiskö mun vaan nyhvätä kotona sen aikaa, kun se on töissä, menoillaan tai jossain helvetin kalassa seitsemänä päivänä viikossa. Me asutaan epävirallisesti yhessä eli molemmilla on omissa nimissä asunnot, mutta J on ollu mun luona koko tän ajan. Ei se haittaa mua päinvastoin! Meillä molemmilla on omat autot, mutta J:n auto on otettu pois liikennekäytöstä, joten sillä ei voi ajaa, ei myöskään sen takia, että siinä on jarrut sökönä. Mun auto on siis ollu molempien käytössä, enemmän J:n, koska se tarvii sitä työmatkoihin ja kalamatkoihin tms. Tänään kun mä tarvitsisin autoo päästäkseni mummolle yöks, herra ilmotti tarvitsevansa autoo illaks, jotta pääsis taas lähtemään kalaan. Mä meinasin alkaa skitsoomaan, mutta sit ajattelin, et sehän on mun auto ja mä haluan kerranki mennä sillä sinne minne haluan, siihen aikaan kun haluan ja tulla huomenna siihen aikaan, kun haluan ilman että joudun oottamaan matti myöhästä ikuisuutta.

Oon kaikkea mitä ihminen ei ikänä halua olla. Mussa ei oo mitään hyvää. Mä oon h*lvetin itsekuriton p*ska, jonka täytyy laihtua! Lopettaa syöminen. Tähtään laihuuteen ja syömättömyyteen! Mitään muuta mä en halua. Millään muulla ei oo merkitystä, ei koskaan oo ollukaan. Paitsi J:llä.

Aika juoksee, minä en

Ahdistus viiltää syvältä muttei yhtä syvältä kuin sen pitäis.
Olen syöny aivan liikaa ei-sallittuja ruokia kuten makaronia, ketsuppia, muromysliä, piirakoita, vaaleata leipää, liikaa voita.. Lauantaina, sunnuntaina enkä tänään oo liikkunu yhtään. Oon viettäny sohvalla maaten kohta kolme päivää. Tuijottanu leffoja ja käyny välillä keittiössä mättämässä liikaa ruokaa. Palannu takaisin sohvalle ja tuijottanu mitään tekemättä liikkuvaa kuvaruutua. Eilen vedin liikaa laksoja ja niiden takia juoksin vessassa vaja puolen tunnin välein.
En jaksa uskoa mitä teen itelleni taas. Syön syön ja syön - lihon. Epäonnistun ja pilaan parisuhteeni. J sanoi eilen ettei sitä haittaa mun läskit, kun se tietää mun laihtuvan sitten kun pääsen jaloilleni. Se jaksaa odottaa. Tuo paineita tietää, että J ajattelee noin. Ahistaa ja pelottaa, että J jättää mut, jos en laihdukaan tai jos se löytää jonkun joka on valmiiks jo täydellinen pakkaus ulkoa ja sisältä. Jotain mitä mussa ei ole. En ole laiha. Mun on pakko laihtua. Mä hukun läskeihini enkä löydä ulospääsyä. Syömisen lopettaminen on vaikeeta tai sitten teen siitä vaikeeta. Syön tunteisiini ja tylsyyteen. En jaksa tehä onnistumisen eteen mitään vaikka haluan tehä.

Pakkomielteitä on jo tullu useita takasin, joista pääsin eroon onnettomuuden jälkeen melkein kokonaan. Nyt syöminen, pakkomielteet, laihdutus ja pahaolo vellovat mielessä koko ajan. En voi kertoa kenellekään. En halua kertoa kenellekään. Tahdon olla vahva ja laihtua. Tahdon tulla eheäksi ja koota rikkonaiset palaset kasaan.

Aika juoksee karkuun eikä kellojen pysäyttäminen auta. Maailma ja muut ihmiset jatkavat vain kulkuaan. En kerkeä mukaan. Minä tahtoisin niin kovasti lenkille, että kykemättömyyteni kävellä tällä hetkellä ahistaa niin paljon, että se lamauttaa mut sohvan pohjalle uskomattomalla voimalla. Jokin estää mua liikkumasta, jokin taas pakottaa. Olen ristitulessa ja mua sattuu mutten osaa juosta pakoon, en piiloutua, en puolustautua. Kukaan ei voi auttaa minua, vain minä ite muttei musta ole sitä tekemään. Kuolen. Minä kuolen tähän jollen ala laihtua. Mun on pakko tehä jotain tälle läskeilylle.
Mulla on perjantaina lääkäri, jossa selviää onko oikean jalkani kantapää luutunu vielä, jos on pääsen varaamaan kantapäälle, ja jos taas ei oo niin mitä teen!? En pääse ikinä lenkille. En ikinä saa elämääni, laihduttamista, onnea takasin. Tahdon vaan lenkille ja laihtua. Olla syömättä ja laihtua. En välitä elää lihavana. En tahdo. Tahdon olla laiha!

Tää kirjottaminenki on hankalaa, kun päässä myllertää vaan ahistus. Pelko. Lihominen. Suru. En saa niitä loppumaan mutten pääse alkuunkaan.

Oon juonu 0.5L litran tölkkiä sokerista höystettyä kaloritökkiä. Humala tuntuu päässä jo ja siks tää kirjottaminenkin on hankalaa. Tää päivä on menny ja tullu. Huomenna entistä läskimpi.

Nälkä on kamala, "kiitos" siideri-litkujen. En SAA syödä enkä TAHDO. Ahmiminen ois liian helppoa..

Hermoilua ja juomista

Viime yön heräilin vessaan monta kertaa laksojen takia. Vieläkin on maha sekasin tosin osa mahan sekaisuudesta johtuu kahvin juonnista sekä äskettäin juoduista kahdesta siideristä, jotka on täynnä lihottavaa sokeria. Nälkä on ollu koko päivän ihan kamala, on oksettanu ja huipannu. Oon yrittäny olla välittämättä huonosta olosta, koska huonoa oloa ihanampi olo on nälkä ja sen tuoma hyvä olo, joka voittaa KAIKEN! Mä oon koukussa tähän oloon enkä tahdo enää syödä vaan siks, että pitää tai ois ei-huono-olo.

Mä rakastan heikotuksen tunnetta ja nälkää joka on vain tunne, ja niinkuin kaikki tietää TUNTEISIIN EI SAA SYÖDÄ, sillä se ei ole oikeeta nälkää. :)

Aamulla kasin aikaan mä kuntopyöräilin tunnin ja jumppasin. Heikotti mutten välittäny siitä vaan jatkoin. Otin ennen liikkumista 3 kofeiinipilleriä vauhdittamaan urheilemista, jos sitä voi siks sanoo.

Liikunnan jälkeen kävin suihkussa ja meikkasin. Puhdistin ite haavan ja laitoin siihen uudet hoitojutut. En jaksanu tänää ootella, et hoitaja tulee laittamaan haavan.

Käytiin J:n kanssa kirjastossa ja lainasin sieltä kirjan. Etin Kira Poutasen, Ihana meri kirjaa muttei sitä ollu, kun se oli lainassa. Mä oon lukenu ks. kirjan monta kertaa, mut se on niin hyvä, että haluan lukee sen uudelleen vieläkin :D

Mä en tänään syö mitään vaan juon noita lihottavia alkoholin kaloreita ja J pitää mua epäonnistuneena läskikasana. Se ei oikeesti halua näin isoa lihavaa lehmää, jolla on sh-ongelmia. Jos se sais tietää, että mä en aio parantua vaan leikkiä sh:n kanssa, se jättäs mut samantien. Jos mä olisin J niin mäkin tekisin. Ei mun kanssa oo tulevaisuutta, koska tää sh-maailma on paljon houkuttelevampi. En tiiä miks, mut tää vaan vetää mua aina puoleensa mua kerta toisensa jälkeen enkä osaa päästä irti.

Näillä mennään mitä on ja muuks en muutu kuin mitä oon - paha!?

Hyvä, että ostin juomista täks illaks tarpeeks että saan nupin tainnuksiin. Ärsyttäs, jos juoma loppus kesken. J ei tykkää kauheesti mun juomisesta, mutta mä en jaksa nyt muuta. Mä en jaksa tätä olotilaa, joka mulla on kaiken aikaa. Koko päivän mä vaan skitsosin ja hermoilin kunnes noin neljältä aloin juomaan. Mä ootin koko päivän, että saan juoda ja hermostuin, kun piti käydä tekemässä J:n työjuttuja J:n työpaikalla. Oisin vaa halunnu vetää heti perseet. Oikeesti mä haluisin vaan olla pois. Mä en jaksa elää tai olla. Kaikki tää on liikaa. Pakko jaksaa. Pakko laihtua. Tää on mun elämä. Tarkotus ois lähtee rantsulle tms. myöhemmin, jos mä oon viel siinä kunnossa, että mut voi ottaa messiin. Oon säälittävä ihrakasa..

Nukkumaan mars!

Päivän liikuntasaldo:

• Kuntopyöräily 1h
• Jumppa
• Pyöräily 1h

Tänään en tosiaan syöny vaikka nälkä olikin suht kova. Join vaan coca-cola zeroa. Näin illalla paljon kitattuna se alko koskemaan mahaan ja yöllä voi olla taas vessahätä useaan otteeseen.
Kävin ostamassa laksoja kaks purkkia eli 200 kappaletta yhteensä. Kalliiks tulee :s
Otin niitä illalla 8 vaikken oo tänää syöny mitään. Varmuuden vuoks ja ainaki eiliset safkat saa kyytiä.

Läskiahistus on hillinnässä ja hallinnassa liikuntojen ja syömättömyyden takia sekä myös liikunnoista tulleiden euforioiden ansiosta. Hiki hatussa polkenu pyörällä ja kuntopyörällä niin että sain hyvänolon. Nyt meen läskeineni ja paisuneine tisseineni nukkumaan, kun J haluaa katsoo leffaa. Mä en halua, kun haluan mennä ajoissa nukkumaan.

Hieman ketuttaa - kuullu taas tämän päivän aikana J:ltä kivoja heittoja vihjaten/suoraan sanoen, että epäonnistun kuitenkin kaikessa mitä teen. :(

Onko teillä kellään kokemusta siitä miten laksat toimii laihduttamisen ohessa? :)

Kuinka voi ahistaa näin paljon ajatus ulos menemisestä? Aion lähtee pyöräilemään ennen kun J tulee kotiin töistä. Lenkille menisin, mutta enhän mä voi - jalat sökönä. Pyöräily sentään luojan kiitos onnistuu. Ulos meneminen tuntuu kauhealta. Tuntuu, että kaikki ohikulkijat ja ohi ajavat autoilijat tölläävät levinnyttä kehoani nauraen mulle. Ahdistaa ajatellakin asiaa. Otan mehut itestäni irti pyöräilyllä. Nyt vedän kuntopyörällä ja jumppaan. Prkl! Loppuu tää läskeily!

Jos ei tänään niin milloin sitten?

Hieman yli vuos sitten alko ensimmäinen iso alamäki sen jälkeen, kun olin yrittäny "parantua" ja muuttanu vähän yli vuoden aikaisemmin porukoille siitä syystä. Se alko vähän yli kuukauden paastoomisella, jonka aikana en syöny mitään. Join rasvatonta maitoa ja kaakaota sekä viinaa. Niistä sain kaloreita, mutta laihduin silti. Samalla aloin valehdella terapiassa syömisistäni ja esittää, että kaikki oli aiempaa paremmin vaikkei oikeesti ollukaan.

Menin niin lujaa alamäkeä, että pian löysinkin itseni ahdistuksen pohjamudista. Pian huomasin tekeväni muuttoa porukoiltani omaan asuntoon. Samaan aikaan kävin töissä, ahmin, paastosin, oksentelin, lenkkeilin, ryyppäsin ja olin ihan sekasin koko ajan niin etten koulun jatkuttua kesäloman jälkeen jaksanu raahautua koulun penkille vaan tein itsenäisenä kursseja kotoa käsin. Jatkoin töitä elokuvavuokraamossa potkuihin asti, jotka sain koeajan puitteissa. Vasta marras/joulukuun vaihteessa aloin käymään koulussa paikan päällä kursseja vaikka se oli vaikeeta mennä sinne joka päivä. Lintsaamisia tietty kerty ja numerotkin oli sen mukasia. Halusin vaan laihtua ja siks käytin siihen kaikki energiani.

Sama meno jatku 8.3.2013 asti. Mä menin koko ajan vaan muiden mielestä huonompaan suuntaan, mutta ite tiesin meneväni parempaan suuntaan. Mun ruokavalio koostu muutamasta ruoka-aineesta ja söin vähän enkä ahminu turvaruokia kovinkaan usein. Mun laihtuminen oli päässy hyvään vauhtiin ja naapurikin huomas sen.

8.3 mä lähdin ryyppäämään nykysen poikaystävän luokse. Mä olin ottanu kotona kunnon pohjat ja vetäny lääkkeitä. Iltaa ei kerenny mennä puoltatoista tuntia enempää, kun olin ihan sekasin. Vedin illan aikana viinaa niin paljon lääkkeiden kanssa, että muistikuvia ei juurikaan oo, jos ollenkaan. Kaikki oli sekavaa enkä tiedä muistanko mitään vai kuvittelinko nekin muistikuvat mitä mulla mukamas on illasta.

Muistamattomuus tekee entistäkin vaikeampaa käsitellä sitä iltaa. Mun on saatava tietää mitä sillon ajattelin ja miten se ilta kokonaisuudessaan meni, mutta ikävä tosiasia on, että en koskaan saa tietää. :'((

Alkaessani kiivetä parvekkeen kaiteen yli olin soittanu ystävälleni ja pahotellu sitä miten paska mä oon ja mitä tuun tekemään. Sanoin etten enää vaan jaksa ja haluan kuolla. Pyysin anteeks ja puhelu katkes. Ys
tävä ei saanu enää muhun sen jälkeen yhteyttä, koska roikuin neljännen kerroksen kaiteesta kiinni pitäen.

Mä en muista aloinko mä roikkumaan kaiteesta vai tipahdinko reunalta tarraten kaiteeseen. Olinko tullu katuma päälle vai?? Ei muistikuvia.

Vain hetkeä myöhemmin J oli tullu katsomaan mihin olin jääny, kun olin sanonu meneväni vaan tupakalle parvekkeellä. Mua ei kuulunu niin se oli tullu katsomaan mihin jäin. Huomatessaan mun roikkuvan kaiteessa se oli tarrannu mun käsistä kiinni. J oli pitäny mun ranteista niin kauan kiinni, että sen omatkin kädet alko hikoomaan niin et sen oli pakko ottaa mua takinhihoista kiinni. Olin pyytäny J:tä olemaan päästämättä irti eli olin halunnu pelastua. Valitettavasti ja onnekseni takki oli sen verran iso, että tipahdin. (Oikea syy: olin ja oon vaan niin painava läski ettei J jaksanu pitää musta kiinni) Vain mun takki oli jääny J:n käteen. Jos mä olisin kuollu, mun vikat sanat olis ollu: missä äiti ja isä on. Sen mitä muistan roikkumisen ja sairaalan välillä oli tippuessani tuntema helpotuksen tunne, että nyt kaikki paska on ohi ja pääsen pois haudan lepoon. Vaan enpä päässy vaan siitä alko pitkä taival. Mun pelastukseni oli ollu noin 50 senttimetrin paksuinen lumikerros, yli kolmen promillen humalatila sekä "hyvä" alastulokulma. Mä oisin voinu kuolla tai halvaantua, mut sen sijaan multa murtu selästä nikamia, jotka kaikki kolme nikamaa pultattiin titaanilla yhteen. Jäykistettiin niin etten koskaan taivu enää entisen lailla. Multa murtu myös vasemman jalan nilkka ja sääriluu sekä oikeasta jalasta kantaluu meni säpäleiks. Osasin olla siitä hetkittäin kiitollinen etten kuollu tai pahenpaa - halvaantunu. Olin pari kuukautta sairaalassa ja alussa en ite pystyny vaihtamaan edes asentoa sängyssä. Mulla oli tosi kovia kipuja pitkään enkä pystyny käymään edes vessassa ite. Alussa mä nukuin melkein koko vuorokauden ympäri, koska en jaksanu pysyä hereillä. Läheisten vierailut väsytti mua enkä jaksanu oikein puhua juurikaan mitään. Olin kuin humalassa kaiken aikaa. Olotila oli sekava..

Kun kotiuduin sairaalasta oman paikkakuntani sairaalaan, mua tuli tapaamaan J, joka sen ensimmäisen sairaalassa käynnin jälkeen alko käymään mun luona päivittäin. Ei menny kauaa kun alettiin seurustelemaan. Me ei olla oltu yhtäkään yötä erossa melkein kolmeen kuukauteen.  J tietää mun syömishäiriöstä ja jaksaakin olla mun kanssa, koska lupasin sille että mä parannun. Mä halusin ja yritinkin parantua, mutta tajusin ettei musta oo siihen. Mä oon heikko olemaan "normaali". Mä en oo koskaan ollu normaali enkä tuu sitä olemaankaan. Laihuus on sitä mitä haluan. Laihuus ja J on kaikki mitä mä haluan. Mä en osaa muuta. Mun on pakko laihtua jotten menetä J:tä, koska tiiän J:n vihaavan läskejä ja inhoavan naisia joilla on ylimäärästä läskiä eivätkä oo hyvässä kuosissa. Mä en halua enkä voi menettää J:tä mun ihrojen takia. Mä en tahdo myöskään itseni takia olla tällänen läskikasa, joka ei voi sietää omaa peilikuvaansa.

Pelottaa ajatus siitä, että joku läheinen löytäs mun blogin ja sais tietää mun suunnitelmista laihtua. Mun on oltava tällä kertaa ovelampi ja näytellä. Nähdä vaivaa peittääkseni aikeeni. Ei tosiaankaan kertoa kenellekään aikeistani paitsi tälle blogille. Tää blogi on mun keino vuodattaa ajatuksiani ja tunteitani jonnekin. Jos en tekis sitä mä hajoisin ennen aikojani.

Mulla on kurninu nälkä koko aamun vatsassa ja mieli tekis syödä, mut mä en saa. Mun on pysyttävä vahvana! Ruoan sijaan mun suusta on menny vatsan täytteeks coca-cola zeroa veteen lantrattuna sekä kupillinen kahvia.

Mun täytyy muistaa, että ekat päivät on aina vaikeimpia, kun alkaa paastoomaan tai vähentää syömisiään. Jos en tee sitä tänään niin milloin sitten? Jostainhan se on alotettava tai noidankehä jatkuu enkä ikinä laihdu.

Oikean jalkani kantapään syvään haavaan koskee. Haavan ympärystä kutittaa eikä raapinenkaan auta, ei rasvaaminen, ei särkylääkkeet, ei mikään. Saman jalan nilkkaa jomottaa eikä sillekään särkylääkkeet mahda mitään. Haavahoitaja kävi äsken vaihtamassa haavaan siteet sekä puhdistamassa siitä katetta.

J:kin oli taas pettyny muhun, sen kuuli tänä aamuna sen äänestä. J arvas, että sen lähdettyä töihin mä alan makaamaan sohvalla. Oikeessa se valitettavasti on. Voisin tämänkin ajan käyttää fiksummin, paljon paremmin ja kuntoilla, mutta tekosyyt voittaa: väsyttää, ei jaksa. Voin lässyttää itselleni tekosyitä niin paljon kuin tahdon. Se ei vain johda pitkälle, ei edes alkuun. Jostain on alotettava. Aloitin kaivamalla kaapin perukoilta vihkon, johon kirjasin ruoka-aineet, joita saan syödä sekä juomat joita saan juoda. On kehitettävä tehokkaita rangaistuskeinoja, jos syön tai teen jotain mitä ei saisi.

Kalorit ei saa mennä päivässä yli 1500. Mielellään alle 800 kaloria päivässä, jos yhtään. Jokainen kalori lihottaa. Mun kroppa ei oo vuosiin toiminu kunnolla ja siks mä lihon kaikesta mitä syön. Mä tiiän miten laihtua ja tiiän, että mun on pysyttävä vahvana eikä luovuttaa. Luovuttaminen on liian helppoa.
Perseellään oleva unirytmi ei auta yhtään pitämään itsekuria. Eilen menin nukkumaan ennen yhtätoista vaikka tarkotus oli mennä ennen kymmentä. Leffa ja pano pitkitti nukkumaan menoa vähän. On vähä koomaolo nyt sit sen takia. Silmät tuntuu väkisin menevän kiinni. Kurjaa ettei kofeiini auta yhtään pysymään hereillä tämän enempää. Otan varmaankin lyhyet päikkärit, että jaksan lähtee ulos ja kuluttaa kaloreita.
En halua jatkaa tätä läskeilyn kierrettä. Meen tänään nukkumaan ennen kymmentä vaikka mikä olis!

En tuu rukoilusta herää

Yritetty kerta toisensa jälkeen "parantua" ja selvitä kiinni ns. normaaliin elämään, mutta ei ole onnistunu. En jaksa taistella. Mummo soitti tänään ja kerroin sille pahasta olostani, johon mummo sano että mun pitäs nyt vaan jaksaa taistella sh:ta vastaan, mutta musta tuntuu että sh on yhtäkuin minä, joten miks ihmeessä mä sotisin itseäni vastaan, koska emmä itestäni karkuun pääse vaikka miten juoksisin - tosin näillä jaloilla se ei onnistuskaan vielä, jos ikinä.
Mä oon mättäny kolme päivää törkeen paljon ruokaa ja rypeny läskiolossani. Helle pahentaa sisällä kärventymistä, kun hikoilen kun sika, jos vähänkään liikahdan. Kahteen päivään en oo käyny ulkona. Tänään liikuin vaan sen verran, että poljin kuntopyörällä 40 minuuttia. Sekin on niin hävettävän vähän syömiini kaloreihin verrattuna..
Siivonnu ja pyykkiäkin on tullu pestyä. Muuten sitten oonkin vaan tuijottanu ahistuneena Netflixistä tv-sarjoja ja leffoja. Mikään ei kiinnostas ja olo on tosi masentunu. Hieman paranti kuntopyörällä sitkuttaminen, sillä rakastan liikuntaa ja se antaa mulle virtaa.

J sanoo ettei jätä mua mun läskejen takia, mutta mä en usko sitä. Kyllä se jättää kunhan paremman löytää ennen sitä. Mä en oo J:n arvonen. J ansaitsee paljon parempaa. Kauniimpaa, laihempaa, ihanampaa tyttöä. Mä aion muuttua J:n arvoseks tytötks! Tää läski lehmä laittaa perseensä liikkumaan ja jättää syömiset niille, jotka ruokaa on ansainnu! Mä jos kuka en ansaitse ruokaa!! Vihaan ruokaa, vihaan nykyistä kroppaani, itsekurittomuuttani. Oon naurettava!

Paino on saatava keinolla millä hyvänsä alas! Rukoilu ei auta mitään, ei se auta laihtumaan eikä se herätä mua tästä painajaisesta.

Sunnuntain pienet kivat

Klo 14.12

Vatsa on kurninut jo useamman tunnin ja mielessä on vilahdellut ruoka. Syöminen. Ruoan mättäminen. Mahdollisuus tehdä se. Kuitenkin jo pitkään kadoksissa ollut näläntunne on palannut pienenä, mutta sitäkin ihanampana tunteena. Oon kaivannu tätä tunnetta enkä halua pilata sitä yhdelläkään suupalalla. Ensimmäiset päivät, viikot on aina vaikeita, mutta niistä kun selviää, laihtuu ja selviää mistä vain. On vaan jaksettava taistella haluja ja typeriä himoja vastaan, jotka lopulta kääntyvät aina syöjää itseään vastaan.

En enää halua kuulla J:nkään sanovan ääneen kuinka haluaisi panna sitä tätä ja tuota-hyvännäköistä naista, ja pitävän mua samalla epäviehättävänä lihoneena tankkerina. Hävettää ja kuvottaa olla näin itsekuriton p*ska.

Klo 18.02

Vähäiset 1h25min tuli käytyä pyöräiltyä ulkona J:n kanssa. Käytiin vuokraamassa samalla reissulla seitsemän elokuvaa elokuvavuokraamosta eli otettiin viikkopaketti kerralla, koska katotaan niin paljon leffoja yleensä. Tähän asti ollaan ladattu netistä, mutta jotenki ei enää jaksanu ladata, joten vuokrattiin vaihtelun vuoks.

Pyöräily suju hyvin lukuunottamatta sitä miten satula paino takamusta, selkää jomotti ja jalkoja alko särkemään, kun ylämäkeekin veti isoimmalla vaihteella, mutta hei! kaloreiden kulutus kunniaan.

Kotiin tultua jumppasin ja sen jälkeen lähin ostamaan neljä 0.5L siideriä, yks oli light, joita alotin juomaan heti kotiin tultuani kaupasta. J ei tykänny ajatuksesta ja sanokin näin: "tiedätkö sä paljon noissa on kaloreita". Uskon J:n vihjanneen läskiin olemukseeni ja siihen miten mä vaan lihon siidereiden kaloreista. Totta ja ei. Tänään en oo syöny mitään enkä syö. Juon kylläkin ja tiedostan siidereiden kalorit sekä sokerit, mutta silti mulla on paha olo J:n sanomisista, koska tiiän mitä se sillä tarkotti. Läski, läskimpi, läskin. J varmasti jättää mut, jos lihon enää yhtään, siks mä palaan tuttuun vanhaan. Mä en haluais, mutta mä en muuta osaa. Ei tämän ikäsenä enää..

Onneks keittiönkaappi tarjoaa mulle noin puoli pulloa viinaa, siltä varalta jos alkaa ahistaa enemmän. Saan ainakin "hyvät" yöunet..

Turvonnutta oloa ja paljon läskiä

Eilen valvottiin poikaystävän, kutsuttakoonhan häntä J:ksi, vähän yli kahteen yöllä. Yö meni painajaisia nähden ja hikisenä pyörien. Näin puolen päivän lähestyessä, ennen yhtätoista, saatiin hinattua itsemme ylös sängystä. Päänsärky on mitä kauhein ja olotila muutenkin. Aion olla tämän päivän syömättä kokonaan, sillä vaikka ois nälkä niin eilen vedin aivan liikaa makaronia ketsupin ja sinapin kera, muromysliä ja jogurttia ja muuta enemmän tai vähemmän terveellistä, mutta lihottavaa ruokaa.

Ruoasta puheenollen mä en ole vuosiin syönyt herkkuja. Jäätelölakossa oon ollu yli kolme vuotta. Karkit, sipsit, pizzat, kakut tms. niitä ei oo tosiaankaan tullu syötyä enkä aiokaan syödä. Mihin niitä hiilihydraatti, rasva ja sokeri paskoja tarvii? Lihottamaan lisää ns. "normaali ruoan" lisäksikö? Epäilen!

Kohta ravaan suihkuun turvonneena läskipaskana ja vedän ylleni jättivaatteet, joiden luulen peittävän kaikki läskini. Sen jälkeen me J:n kanssa raahaudutaan autolle ja lähetään ajelemaan jonnekin. Illalla mä aion jumpata ja kuntopyöräillä. Näistä makkaroista on päästävä eroon keinolla millä hyvänsä!

Kesäkuun ensimmäinen päivä

Tahdoin tehdä uuden laihdutus/proana-blogin. Mulla on ollu aiemminkin pari samanlaista blogia, mutta olen kahdesti päättänyt yrittää parantua syömishäiriöstä enemmän tai vähemmän hyvin tuloksin. Tässä sitä taas ollaan, valmiina uhmaamaan omaa henkeä kauneuden tähden sekä kyvyttömyyden olla mitään muuta kuin kävelevä ahdistuksen kimppu. Olen syömishäröillyt jo pitkälti kymmenen vuotta. Ikää löytyy huimat 20-vuotta. Olen liian vanha tähän, silti liian nuori jatkaakseni tätä loputonta kujanjuoksua joka ei johda vapauteen vaan henkiseen helvettiin. Mulla on viime aikoina useasti käyny mielessä tämän blogin tekeminen, mutta oon jättäny ajatuksen ajatuksen tasolle. Tänään kuitenkin poikaystävän ollessa kalassa kaverinsa kanssa, mulle tuli tarve tehdä tämä blogi itseni ja laihdutuksen takia. Mä en tahdo enää olla läski. Mä en oo sitä kuulema muiden mielestä vaikkakin aina sillon tällön (päivittäin) kuulen poikaystävältä kommentteja levinneestä takamuksestani, mahasta, jossa on liikaa läskiä. Kaikesta siitä miten mun ei pitäis syödä, jos mulla ei ole nälkä jne. Olen syyllinen moneen seikkaan ja itsehän mä oon syöny itteni tähän kuntoon - taas kerran.

Oon ollu aika hoikka vielä puolitoista/kaksi vuotta sitten kunnes menetin otteeni laihduttamiseen. Oon nyt vakaasti päättäny ottaa tämän itsekurittomuuden takaisin ja alkaa pitämään itsekurini kuten aiemminkin. Tiiän ettei se ole helppoa, mutta se on ainoa vaihtoehto, jolla pysyn hengissä.

Tarkotukseni ei ole laihduttaa sairaalakuntoon vaan pudottaa sen verran kiloja, että minä, poikaystäväni ja kukaan muukaan ei voi sanoa mua pullukaks tai muuksikaan sellaseks, joka viittaa lihavuuteen. Mun pää on ahdistuksen tahrima. Mä tunnen olevani jumissa itseni sisällä ja mä tahdon muuttua.

Laihdutustani vaikeuttaa hieman liikuntarajoitukset, jotka johtuvat vaja kolmen kuukauden takaisesta itsemurhayrityksestä - neljännestä kerroksesta tippumisesta, jonka takia meni molemmat jalat ja selkä paskaks. Mä oon kuntoutunu tosi hyvin ja selkä ja toinen jalka on luutunu, mutta oikean jalan kantaluu on vielä luutumatta, joten pyörätuolilla ja kepeillä mennään. Lenkkeilyä en voi vielä harrastaa, mutta jumpata voin, kuntopyöräillä ja pyöräillä.

Tervetuloa lukemaan Pippurin blogia! :)