Heippa!
Pahoittelen etten ole käynyt kirjoittelemassa kuulumisia. On ollu niin kova meno - huonompaan suuntaan - ettei ole kiinnostanu mikään. Tässä on tapahtunu kaikenlaista enkä kaikesta jaksa avautua. Sen voin kertoa, että päihteet on suuri ongelma. Pilveä poltan liikaa ja liian usein. Oon löytäny siitä uuden ulottuvuuden, sen keveyden, jota viina ei enää tarjoa. Vahvemmat aineet kiinnostaa ja saisinkin niitä J:n isoveljen kautta aivan taatusti. Pelottaa oma meno ja meininki, mihin tää johtaa. Mä en haluais upota enää yhtään syvemmälle tähän helvettiin, mutta jokin siinä kiehtoo, liikaa. Vaikeaa irrottautua.
Pitää yrittää elää päivä kerrallaan. Elää ja antaa muiden elää. Ei tässä muu auta. Eilen oli melkein viikkoon ensimmäinen päivä ilman viinaa tai pilvee. Tänään toinen. Onneks pilvi loppu eikä lisää oo varaa ostaa.
Taukoo hengähtää ja selvittää ajatuksia etten enää jatkas käyttöö.
J on lähdössä veljensä kanssa perjantaina Helsinkiin jonkun jätkän tupareihin. J pyys mukaan, mutta mä en aio lähteä. En halua juomaan. Sitä ois sit koko viikonloppu ja ens viikko ois jo etukäteen pilattu, ahdistus-masennuksella. Mä jään kotiin ja keksin itelleni tekemistä. Ajattelin mennä nuortenkahvilaan perjantai-iltana. Oon joskus ylä-aste ikäsenä käyny siellä ja siellä on ihan kivaa. Ainakin jengi on selvinpäin.
Mä oon tullu siihen tulokseen, että tahdon kroppani timmiin kuntoon ja mieleni terveeksi. Mä tahdon päästä J:stä eroon eli erota.
Ainiin ette tienneet sitäkään, että me mentiin kihloihin 8.elokuuta. Ens kuun 8.päivä tulee puoli vuotta yhdessä. Sekin liikaa silti liian vähän. Luulin J:n olevan elämäni rakkaus, mutta ei se ole :(
Tää on vaikeeta, kun pelkään yksin jäämistä ja vastuunottamista. Kuka musta sit huolen kantaa? Mä ite.. mutta en oo koskaan osannu ottaa aikuisten oikeesti itestäni vastuuta aina joku on ottanu sen loppupeleissä mun puolesta. Esim. vanhemmat ja nyt J. Ehkä on aika aikuistua.
Miks sitten J ei ole oikee mulle?
- Sillä on paha peliriippuvuus, se ei halua koskaan lopettaa bilettämistä saati pilven polttoa. Sen pitäs saada olla sillon päissään kun haluaa ja mun pitäs vaan hyväksyä. Kaikki muukin painaa täs suhteessa: mun ongelmat, J:n narsismi.. me ruokitaan toisissamme jotain sellasta mikä ajaa meidät molemmat tuhon partaalle. Ainakin niin on muun muassa sanonu yks sairaanhoitaja joka käy mun luona juttelemassa. Yrittää auttaa mua jaloilleen. Mä oon sen kyl muutenkin tienny mutten oo halunnu myöntää. Oon halunnu uskotella itelleni, että kyllä tää suhde tulee toimimaan. Vois se ehkä tullakin, jos J tajuais ettei se voi jatkaa nykystä linjaa loputtomiin niinkun en mäkään, mut mä sentään tiedostan tilanteen.. jotenkin.
..ja tiedän ettei pelkkä J:n jättäminen ratkaise mun ongelmia. Niitä on ollu kymmenen vuotta ennen J:tä ja on sen jälkeenkin, mutta aion saada elämäni nyt omiin käsiin ja antaa elämälle mahdollisuuden.
Tää leikki saa loppua.
