Mua sattuu! Rintaa painaa ja hengittäminen on vaikeeta. Kaikki liikkeet tuntuu raskailta ja olo on lyöty. Exä laitto eilen viestiä ja yritti soittaa. Mä en vastannu sille mihinkään soittoihin tai viesteihin edes facessa. Olin varmasti julma niin tehdessäni, mutta kai mulla oli siihen joku oikeus? :( Exä laitteli viesteissään itsemurhasta kaikkee. Kuulema tekee sen pian, tän kuun lopussa. Mua pelottaa ja ahdistaa, kun ei voi varmaks tietää onko se totta vai ei. Mitä voisin tehdä? Mä en tiedä. Mä en kestä tätä epävarmuutta ja pelkoa!!!!
Emmä halua mitään pahaa exälle. Päinvastoin toivon sen saavan itsensä jaloille ja hakevan apua. Haluan, että se saa hyvän ja elämisen arvosen elämän.
Mä sammutin yöks puhelimen. Aamulla aukasin sen ja huomasin, että exä oli laittanu pari viestiä. Edelleen itsemurhastaan. Mä yritin soittaa sille. Pelkäsin tosissani et se on tappanu ittensä. Mä tärisin enkä voinu enää jäädä kotiin. Syötin kissan ja puin vaatteet päälle ja lähin niin kovaa kun pyörällä vaan pääsin sen luo. Mulla oli vielä sillon sen toinen kotiavain, jonka mä jätin sille. Vielä mulla on sen yks paita, jonka aion ens viikolla viedä postilaatikosta, kun se on koulussa. Exä oli hengissä. Siellä se sängyssään nukku. Ei vaan ollu vastannu puhelimeen vaikka oli kuullu soitot. Halus antaa mulle samalla mitalla takas. Kysyin haluaako se vielä jutella, ei halunnu joten lähdin. Toivotin kaikkee hyvää ja sanoin, että ryhdistäytyy ja korjaa elämänsä oikeisiin uomiinsa. Sanoin vielä, et tsemppiä ja suljin viimesen kerran oven perässäni. Se oli siinä!!!!
Tulin tädille. Mummo oli hoitamassa serkkua. Jäin sinne useammaks tunniks. Lähinnä olin koneella, koska halusin kuunnella musiikkia. Kun kirjotan ja kuuntelen musiikkia saan hetkeks itseni ajatuksista eroon. Ei se aina onnistu, mutta tänä aamuna onnistu. Tuhat ja sata asiaa pyörii mielessä. Exä kun laitto vielä sen jälkeen, kun olin lähteny viestiä, että muistetaan ne hyvät hetket, joita meillä oli ja sydämen perään. Mä oon rikki lyöty. Hajotettu. Tästä kokoominen vie aikaa. Nyt mulla ei oo voimia korjata mitään. Mä haluan vaan näistä ajatuksista pakoon, mutta päihteet ei tuu kuuloonkaan. Vaikka unen tuojia saatankin ottaa illalla, että saisin nukuttua. En kestä nyt todellisuutta. Mä en vaan jaksa. Mua väsyttää, mut en uskalla sulkee silmiä, koska pelkään ajatuksia, jotka alkaa tulvimaan mieleen heti kun silmät suljen.
Tulin pari tuntia sitten kotiin. Siivosin ja nyt pesen pyykkiä. Ainakin kämppä on järjestyksessä vaikka pää on ihan sekasin kaikesta tästä härdellistä, jota toivon etten enää joudu koskaan kestämään. Kyllä tää on ollu sellanen elämänkoulu, että ois voinu vaikka jättää käymättä. Silti jossain pienessä mielessä mulla on usko, että nää asiat järjestyy ja hyvä mun elämästä tulee. Siihen menee aikaa, mutta niin ihmiset sanoo, että se on sen arvosta. Pohjalta on hyvä ponnistaa rikkoutuneena henkisesti kuin fyysisesti.
Tsemppiä teillekin pikkuset <3 Kiitos tuesta ja kannustuksesta. Arvostan sitä suuresti :) <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! <3