keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Narsismin aakkoset

Seuraavat tekstit on napattu täältä!!
  • Suhde narsistin kanssa alkaa usein upeasti.

  • ”Pian hän alkoi vakavissaan puhua kauniisti suurista tunteistaan minua kohtaan, siitä kuinka oli jo ensi näkemältä ’iskenyt silmänsä minuun’ ja puhunut myös kavereilleen, että ’tuon naisen minä haluan ja aion saada’. Oi, mikä määrätietoisuus, olin aivan sulaa vahaa.” - Ajattara
Oma kommentti:
Näinhän se meni just mulla ja exälläkin. Suoraan nuo sanat exä lirkutteli mullekin. Mä olin aivan haltioissani. Mä ajattelin, että mussa on jotain hyvää mitä muut ei näe. Mutta totuus onkin ettei mussa oo mitään erikoista. Oon ihan se sama läskilehmä mikä ennenkin. Tuntuu pahalta ajatella kaiken olleen valhetta. Itkin tänään, kun luin tuota tekstin pätkää.
  • Riidat ja kriisit menevät toki ohi myös narsistin kanssa ja usein yhtä äkkiä kuin ovat alkaneetkin, mutta ilman, että niitä todella käsitellään. Narsisti saattaa pyytää anteeksi ja pahoitella, jopa hyvitellä ja luvata, ettei sitä tapahdu ”enää koskaan”. Hetken aikaa yhteiselo on hehkeää, ja toivo paremmasta herää. Kaikki tämä on vain pintaa ja manipulointia, sillä todellista katumusta narsisti ei tunne. Usein purkauksen uhri päätyy pyytelemään anteeksi.
Oma kommentti:

Meilläkin sytty hetkessä isoja riitoja, joista ei koskaan keskusteltu, koska exä ei halunnu tai sen mielestä ei ollu mitään puhuttavaa. Mua asiat jäi painamaan ja pyörittelin niitä mielessäni jatkuvasti. Se oli tosi kuluttavaa, kun aina lopulta exä sano mussa olevan kaikki vika. Itsestään se ei useimmiten pystyny löytämään syytä. Itse aloin ajattelemaan vian olevan mussa ja pyytelin aina anteeks. Välillä exä pyys multa anteeks, jos huomas että oon suuttunu sille. Myös jos se riidan jälkeen halus seksiä, se osas auliisti pyydellä anteeks ja anella.
Tuo, "hetken aikaa yhteiselo on hehkeää, ja toivo paremmasta herää", meni meilläkin noin. Kuvailin itse sitä: "tyyntä myrskyn edellä". Aina kun luuli, että asiat alkaa mennä paremmin eikä exä käyttäytyny ikävästi mua kohtaan niin eikö sillon jo alkanu kauhee uus myrsky.
Vaikka asian tiedosti, että kuvio toistaa itseään niin silti en jotenkaan suostunu ajattelemaan ettei suhde toimi.

  • Narsistin kanssa elävästä tulee uhri, mutta itse hän uskoo olevansa syyllinen parisuhteen pahaan oloon. Hän jää suhteeseen hyvittääkseen. Juuri tällaisen tunnekoukun virittäminen on narsistisen ihmisen tiedostamaton tavoite, sillä sisimmässään hän pelkää kuollakseen tulevansa jätetyksi. Narsisteja yhdistää se, että heillä ei ole varaa panna itseään alttiiksi aidolle vuorovaikutukselle. He eivät näe kumppaninsa tunteita ja tarpeita eivätkä välitä niistä. Omiakaan vaikeita tunteitaan he eivät kestä, vaan ulkoistavat ne muiden kannettaviksi.
  • Tällaisessa tilanteessa normaalin, oikean ja hyväksyttävän rajat hämärtyvät ja korvautuvat moraalilla, joka palvelee narsistin pelkoja ja halua kontrolloida. Narsisti ei ota vastuuta mistään, ei edes itsestään.
  • ”Hän oli vilpittömästi sitä mieltä, että hänen mielialansa riippui minusta. Ei ollut mitään keinoa saada häntä ymmärtämään, että jokainen vastaa omista tunteistaan, ajatuksistaan ja tunnetiloistaan. ’Jos sä et olis tollanen’, oli hänen lempiselityksensä.” – Eliana

Oma kommentti:

Minäkin uskoin ja uskon edelleen liian paljon, että vika parisuhteen surkeuteen oli minussa. Exä aina sano, että mun pitäs laihduttaa niin olisin hyvä. Mun ois pitäny aina pukeutua sen mieliks niin, että kelpasin. Ihan suhteen alussa, kun olin vielä sairaalassa, exä sano ettei pidä mun hiusten väristä ja halus, että mä värjään vaaleemmaks hiukset, joten niin sitä alettiin siellä sairaalassa värjäämään mun hiuksia vaikka pari viikkoo oli vasta tippumisesta kulunu enkä ois saanu istua 15 minuuttia pidempään.
Exä pelkäs tulla jätetyks ja siitäkin keskusteltiin monesti. Se pari kertaa sano, että jos mä jätän sen niin se kertoo kavereilleen, että se jätti minut enkä minä sitä.
Suhteen aikana tuli tutuks tuntemus ettei exä lainkaan kuunnellu mua tai välittäny miltä musta tuntu ellei ollu seksiä tai jotain vailla.
Elianan sanoja lainaten munkin exän lempi lause oli "jos sä et ois tollanen". Sitä se tykkäs suoltaa etenkin jos näki miten paljon mua sattuu esim. paino tai ulkonäkö asiat.

  • Koska narsisti ei näe omia ongelmiaan, hän ei yleensä hakeudu hoitoon. Jotkut saattavat suostua pariterapiaan, kun kumppani uhkaa erolla. Pariterapiassa uhri on usein halukas tutkimaan, mitä voisi itse tehdä toisin. Narsisti voi onnistua kääntämään terapian tilanteeksi, jossa sekä terapeutti että pariskunta etsivät yhdessä vikoja uhrin käytöksestä.

Oma kommentti:

Yritin monta kertaa suhteen aikana exälle selittää sen olevan narsisti muttei se tajunnu vaikka yhdessä luettiin netistä narsistin piirteitä. Sen mielestä ykskään narsismin piirre ei häneen sopinu. Mäkin erotan, että mussa on narsismin piirteitä, kuten meissä kaikissa, mutta mulla ei ole noin narsistista luonnetta kuin exällä.
Ehdotin mä kerran läpällä terapiaa tai edes, että keskusteltas yhdessä kunnolla asiasta, mutta exä ei ollu halukas. Vika löyty musta aina. Millon olin liian mitään tekemätön, millon taas tein liikaa tai en tehny mitään oikein tai sitten muuten vaan ei ollu hyvä.

  • Narsistista eroavan ei kannata jäädä analysoimaan entistä puolisoaan tai perustelemaan eroa muille. Narsistinen tunnekoukku on lujassa: uhrin on hyvä varautua vaikeaan eroon eikä ”ystävyydestä” eron jälkeen voi haaveilla. Sen sijaan kannattaa keskittää voimat oman hyvän elämän rakentamiseen, kasvamaan uhrista oman elämänsä sankariksi.

Oma kommentti:

Ystävyydestä ei tosiaan ole puhettakaan. Ei exän kanssa voi olla eron jälkeen mitään mitä normaalisti suhteen jälkeen voisi olla. Exä ehdotti seksisuhdetta ja sitä, että menisin sen luo sillon yöks, kun sillä ois yksinäistä. Mä en suostunu ja siitäkös sain kuulla. Mussa oli vika, kun oon mustasukkanen sen yhestä naisesta, jota se yrittää.
Mä oon analysoinu ihan liikaa meidän suhdetta, jos sitä sellaseks voi sanoa. Musta tuntu seurustellessa kuin vieläkin, että exä on koko elämä, siks ilman sitä on vaikeeta. Se sai mut ansaan ja en tiedä miten siitä päästä pois.
Jos suoraan sanotaan tää suhde oli elämäni pahin kokemus. Narsisti kumppania en toivo kenellekään!!

Narsismista tämän päivän muuhun toimintaan. Aamulla seitsemän jälkeen pyöräilin mummon luo. En kestäny olla pahan olon kanssa kotona. Meinasin seota ja matkalla mummolle vierähti jokunen kyynel. Mummolla olin parisen tuntia ennenkun tulin kotiin siivoomaan. Olin koneella ja lähin tädin luo.
Tädillä olin koneella ja lueskelin narsismista ja narsistista parisuhteesta, löysin paljon samaa mihin samaistuin ja senkin takia itkin, mutta itkin senkin takia, kun mietin miten exä viettää aikaa sen uuden naisen kanssa. Sain kuitenkin kuulla ettei kuulema se muuta tee, kun soittaa skittaa ja on koneella. Mutta onko siihen ennenkään ollu uskominen. Mua ei oikeestaan kiinnosta enää kuin pieni muotoinen kosto exälle. Tosin uskon karmaan, joten se kostautuu mulle itelle ennemmin tai myöhemmin kuten aina ennenkin.
Illalla menin seitsemäks AA-kokoukseen. Siellä mua ei jännittäny yhtään. Oli uusia tyyppejä joita en ollu nähny, mutta silti otin vaan tosi lungisti ja nautin kuuntelemisesta vaikka takamus puutukin. Ainoo mikä laski mieltä oli mun läski kroppa jota mittailin koko kokouksen ajan.
Kokouksen jälkeen lähettiin yhen likan kanssa sen luo, josta suunnattiin saman tien lenkille. Saatoin sen kotiin ja jatkoin lenkkiä. Lenkkeilin 1h35min eikä jalkoihin juurikaan koskenu. Juosta en tosin pystyny, sen verran jumissa oli vasen sääriluu, mutta kova oli meno. Hengästyin ja hikoilin kuin pien sika :D Ihana fiilis on nyt suihkun raikkaana. Ajattelin vielä jumpata jalkoja ja venytellä.
Niin se paska päivä käänty hyväks kerta linttuusta, kiitos kokouksen! :) <3

Tämän päivän saldo:

  • Pyöräilyä 1h
  • Lenkkeilyä 1h35min
  • Aamulla kauhee ruokamättö, mutta siihen se jäi
  • Laksoja vedin 7kpl aamulla


    Unelmoin tälläsestä kropasta! Antasin noista mitä vaan! <33

1 kommentti:

  1. Hienoa, että tiedostat että teidän suhteen toimiminen ei ollut susta kiinni. Nyt vaan lopulta saat teidän eron kunnolla käsiteltyä ja sen jälkeen unohdat koko jätkän. Tosi mahtavaa myös kuulla että liikut noin paljon ja et mässäillyt koko päivää niin kuin usein käy helposti jos aamulla alottaa. Noi kokoukset selvästi auttaa sua. Pysyt vaan parhaimpas mukaan raittiina nyt, kaikki kyllä setviytyy vielä. Sun kirjoitus on paljon selkeämpää luettavaa ja nyt huomaa, että sua oikeasti kiinnostaa parempi elämä. Sun muutos on aivan sanoinkuvaamaton. Olen tosi ylpeä susta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! <3