tiistai 15. lokakuuta 2013

17.09 - sietämätön olo

Nuorisotyöntekijän kanssa käytiin 40 minuutin kävelylenkillä. Juteltiin ja sain purettua exää kohtaan olevia tunteita ja ajatuksia. Mä hukun tähän ahdistukseen. Kävin ostamassa rasvatonta rahkaa, vanilja jogurttia, paahtoleipää.. ja mätin niitä. Oksettava olo. Liian täys. Mieli tekee tupakkaa. Ostin PallMallin punasen. On mulla vielä LM:n sinisiä, mutta niitä ei voi vetää keuhkoihin kunnolla. Mä tarviin jotain oloo nuppiin, kun viinaan tai pilveen en halua koskee. Mä haluan edes pienet hermosauhut.
Laksoja vetäny 6 kappaletta tänään. Luin kirjaakin. Katoin kirjastosta lainaamani leffan loppuun. Itkin. Itkin.
Exä laitto äsken viestiä. Se oli saanu autonsa kuntoon ja pyys kymmenen aikaan mua ajelemaan. Oli kuulema ladannu tikulle uutta musiikkiakin. Mulla on ollu ikävä sitä tai ikävä yhdessä oloa jonkun kanssa. Vihaan yksinäisyyttä vaikka toisaalta nautin sen katkeran suloisesti kurimuksesta. Mä en tiedä mitä tehä. Exän veli laitto melkein heti perään viestiä, että mun pitäs laittaa viestiä tai soittaa exälle ja selvittää asiat, että exä oli soittanu sille ja kyselly musta ja haluaa selvittää asiat. Mä en sairaassa päässäni tajua mitä vitun selvittämistä enää tässä on!!!! Oon entistä raivoissani, ahdistunut ja masentunut. Mä en tiedä mitä pitäs tehä. Pelkään että ratkeen juomaan. Pelkään, että otan exään yhteyttä ja lähen sen kieroihin peleihin mukaan. Musta ei enää kolmatta kertaa oo irrottautumaan niistä. Taidan vittu vaan painua serkun kanssa seittemältä lenkille. Polttaa röökin ja tappaa itteni. En tiedä. Oon tosi epätoivonen ja sekava. Ei päässä liiku taas järki vaan kusi. Jotenkin niin kusipää olo tästä mitä teen exälle etten vastaa vaikka kysynpä vaan onko se vastauksen ansainnu kaiken sen paskan jälkeen mitä se mulle on tehny???? Mä en tiedä. Kai tässä vaan minä se narsisti sekopää skitso ämmä olin! Vittu, että lataan pääni pihalle! En jaksa enää.. sääliä, sääliä, sääliä, sitähän tää taas on. Kuka välittää! Ei mua voi rakastaa.. siks mäkään en oo rakastanu koskaan itteeni.. :'(

..Hyvä kun unohtu se mitä tulin tänne tilittämään. Mä oon koko ajan päässäni pyörittäny sitä exän uutta pokausta. Miks se on mua niin paljon parempi. Se on kauniimpi. Laihempi. Pienempi. Niinkun exä sano TÄYDELLINEN!! Miten mä läskipaska koskaan kuvittelin sen haluavan mielummin ottaa mut!! Voi luoja miten tyhmä ihminen voi olla. Ei mua kukaan valitse, jos on vaihtoehtoja. Exä oli mun kanssa vaan sen takia ettei se saanu sillon muita niinkun se pari kertaa suhteen aikana mulle sanokin. Ei kukaan mua valitse, jos on vaihtoehtoja. Mussa on vika, siks MÄ oon yksin eikä exä.
Mietin päässäni mitä exä ja se likka tekee yhdessä. Miten ne panee ja suutelee. Haleilee ja rakastuneena katsoo toisiaan silmiin. Miten ne haluaa toisiaan ja miten niillä on hauskaa, kun nauravat toistensa jutuille. Voi miten ne varmasti onkaan onnellisia yhdessä. Exä kehuu varmasti sen likan ulkonäköä, älyä, vartaloa, sitä miten hyvä se on sängyssä.. kertoo sille miten täydellinen se on. Voin kuvitella kateellisena miten exän käsi sivelee sen likan poskia, hiuksia, vartaloa.. ne vannoo toisilleen hartaasti rakkautta. Mitä mulle jäi? Mitä mä teen? Miks mulle kävi näin? Kaikkeen on vastaus=Mulle jäi ahdistus, läskikroppa, viha, yksinäisyys, suru, mä vaan syön, poltan ja vanhenen enemmän. Mulle kävi näin, koska oon läskihurjasekopää!! Mä kuolen yksin.

1 kommentti:

  1. Mun tekee tosi pahaa kuulla, että sullla menee tälläin. Jos sä mielestäsi pilaat jonkun osan päivästä, ei sun ole pakko pilata koko päivää. Yritä piristyä. Sun pitäisi olla iloinen, että sun exällä on nyt joku toinen jonka elämän se saa pilata, eikä sen tarvii pyöriä sun ympärillä enää. Sä ansaitset parempaa. Yritä muistaa se.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! <3