21.11

Kiitos kommenteista! Piristitte iltaa!! :)

Exä ei oo onneks laittanu mitään viestiä sen jälkeen, kun sen luolta lähdin. On varmaan sen uuden naisen kanssa, joka on vasta 18-vuotias. Ehkä sen ikänen ei tosiaan ymmärrä miten huonoo seuraa mun exä on kelle tahansa. Kunnon likka menee pilalle, mutta eipähän oo mun asia enää.. Mä poistin exän facebookistakin. Toisaalta sairas osa mua ois halunnu sen vinkuvan mua takas, mutta parempi todellakin näin, koska siihen helvettiin en enää halua!!

Mä juttelin tänään ystävän kanssa, jonka kanssa ei olla nähty aikoihin eikä soiteltu. Tuli tosi hyvä fiilis siitä puhelusta! Vitsi että miten olin unohtanukaan, että mulla on olemassa niinkin ihana ystävä :)
Kumpa vois nähdä sitä ystävää useammin.
Puhelun jälkeen lähdin pyöräilemään. Olin ladannu vähemmän angstista energiaa antavaa musiikkia. Pyöräilin kovaa kyytiä mummolle. Juteltiin mummon kanssa ja katottiin salatut elämät. En oo sitäkään sarjaa seurannu vuosiin :D Ihan överiks menny touhu siinäkin.

Mummolta lähin pyöräilemään kasin jälkeen. Tein pidemmän lenkin ennen kun tulin kotiin. Hiki ja hyvä olo tuli! Suihkussa oli ihana olla kylmän suihkun alla. Suihkun jälkeen venyttelin vielä ja tulin koneelle. Epätoivo iski. Vähän kävi pyörimään exä päässä eikä siitä pirusta meinaa päästä. Ajattelin, että Pink:in kuunteleminen auttaa. Se on tehny hyviä erobiisejä :) Kyllä mä tästä selviän tosin tästäkin yöstä nappejen avulla.. tai sitten en. Hitsin katti, kun alkaa aina riehumaan illalla ja yöllä se on aina oikein vauhdissa :s

Tänään söin neljä paahtoleipää ketsupilla, punajuuri- ja perunasalaatilla. Joo tiedän mulla on outoja makumieltymyksiä. Pitäs lopettaa tollasen paskan syöminen! Muuta en oo tänään syöny enkä syökään. Join mä muutaman desin omenamehua. Liikuntaa onneks on tullu kivasti, kun on saanu pyöräillä ja kävellä exänkin takia ihan tarpeeks tänään. Mutta enpä liikunnan määrästä valita, kun jumppanauhalla jumppaaminen autto kipuihinkin :)

Mä ahdistun ruuasta saati sen syömisestä. En ymmärrä miten pystyin noitakaan tänään syömään. Kuvottaa ja oksettaa! Oksentaminen tuli mieleen, mutta olin liian väsyny ja laiska siihen tänään. Mun pitää vähentää syömisiä. Mä en saa syödä! Oon vitun läskisotanorsu!!!

Ootte muuten kaikki lukijat tosi tärkeitä! Kiitos kaikista kommenteista, te teette mun päivästä helpomman ees hetkeks! :) Haleja kaikille! Tää likka painuu kohta unten maille. Öitä kaikille <3

Itsemurhaa ja henkistä väkivaltaa

Eilinen päivä meni suhteellisen hyvillä mielin. Näin kaveria ja lähdin toiselle paikkakunnalle Aa-kokoukseen parin tyypin kanssa. Siellä oli kivaa vaikka jännittikin ja kokouksen jälkeen oli tyhjä olo. Mä en uskaltanu kertoa muuta kun nimeni ja sen, että oon addikti. Mä en vaan osaa puhua mitään järkevää ison porukan kuullen paitsi humalassa, mutta se nyt ei tuu kuulonkaan enää.
Kokouksen jälkeen lähettiin ajamaan kotiin. Matkalla exä laitto viestiä. Viestit meni näin:

- Exä: Ootko missä?
- Minä: Kuis?
- Exä: On vähä heikko tilanne :)
- Minä: Ootko vetäny mitään tänään?
- Exä: 2 lonkkua :)

Soitin sille ja kysyin mitä se haluaa. Exä sano haluavansa mut sinne yöks ja jutella. Sitten puhelun jälkeen jatku viestien laitto. Vaikka mä en ois halunnu laittaa viestiä, mä pelkäsin sen tekevän itelleen jotain, kun aiempina päivinä on itsemurhalla uhkaillu.

- Minä: Eikö voitas jutella faces tai puhelimes?
- Exä: Ilmota ku oot kotona
- Exä: Oo nii kiltti et nukut mun kans tän yön
- Minä: Emmä jaksa liikkuu enää tänään.
- Exä: Rehellisiä jos ollaan koitin tappaa itteni mut en onnistunu nii voisitko tulla käymään.

Tuon viimesen viestin jälkeen soitin exälle. Se jatko selitystään itsemurhasta ja muusta. Sanoin sille, että lähen heti tulemaan pyörällä. Poljin tuhatta ja sataa hikihatussa. Perillä se näytti kättään. Osa viilloista oli syviä, osa ei. Mutta syvimmät oli kauheen näkösiä ja kokemuksesta tiesin, että ne pitää tikata tai ei hyvä heilu. Exä oli juonu kahdeksan lonkkua vaikka sano mulle juoneensa kaks tekstiviestissään aikasemmin. Se ois myös halunnu jäädä mun kanssa sen kämpille nukkumaan. Mä soitin ambulanssin. Exä aluks vastusteli ja sano, että arvas että jos se kertoo mulle niin soitan apua. Tässä kohtaa huomaa taas sen pahan narsismin tai jonkin sairaan mielenvikasuuden miks se tekee mulle noin. Se halus mut vaan sen yleisöks, että saa sääli pisteitä enkä mä pysy erossa siitä. Ambulanssi tuli ja hoitaja laitto siteen käteen suojaks ja sitten meille soitettiin taksi. Mä lähdin mukaan, koska kyse oli itsemurhayrityksestä. Exä ei ois aluks halunnu sitäkään myöntää vaikka mulle se kerto taas suoraan mitä aikoo tehdä ja miks se ei kestä hengissä. Mä pelkäsin ja musta tuntu, että hajoan vieläkin pienemmiks sirpaleiks. Mä olin taas avuton pikkutyttö.
Ensiapupoliklinikka oli toisella paikkakunnalla siihen aikaan illasta eli kymmenen tienoilla. Lääkäri tikkas exän haavat ja kyseli miten sitä voitas auttaa ja miks se yritti itsemurhaa. Siinä vaiheessa mä olin saanu exän uskomaan, että se tarvii hankkia nyt päihde- ja etenkin peliriippuvuuteensa apua. Sillä on 1500 euron pikavipit ja paljon muuta. Lääkäri sano, että ne soittaa exälle psykiatrin ajasta ja sitä kautta se saa apua.
Taksissa exä halus olla lähekkäin ja oikeestaan niin mäkin, mutta siitä syystä koska olin niin huolissani siitä ja oma läheisriippuvuus nautti taas täysin rinnoin siitä, että kidutin itseäni olemalla lähekkäin.
Me oltiin omalla paikkakunnalla vasta vähän ennen viittä aamuyöllä, joten mä jäin exälle yöks, kun en enää jaksanu lähtee pyöräilemään kotiin. Vasta aamulla kahdeksan aikaan tulin kotiin ja yritin hetken nukkua, mutta kissa riehu taas ettei voinu.

Kaiken kukkuraks, kun me ootettiin taksia sillon illalla, sen käden paikkaamisen jälkeen, exä kerto että oli nähny eilen sitä likkaa, jota se yritti perjantaina baarissa ja jota se oli lääppiny. Ne oli katsonu vaan leffaa ja exä sanoo ettei se likka sitä ottas. Minäpä uskon, että ottas, mutta pitää olla yhtä pimee kun minä että sellaseen narsistiin sotkeutuu. Seurustelun alussahan exä oli kuin unelma. Liian hyvää ollakseen totta!
Tänään sitten mä soitin vielä iltapäivällä exälle ja kysyin lähteekö se käymään siellä klinikalla kysymässä peliongelmaan ja velkoihin apua. Se suostu ja me lähettiin. Mä menin sitä vastaan toiselle puolen kaupunkia ja vielä saatoin sen kotiin sen jälkeenkin. Matkalla klinikalle tuli se likka, jota se yritti/yrittää vastaan. Exä oli kauheen innostunu, kun näki sen. Se muuttu heti ihan toiseks mitä se nykyään mun seurassa on.
Klinikalla saatiin lappuja ja puhelinnumeroita mihin soittaa ja joiden kautta velka ja peliongelmat "hoitus".
Sit mentiin exän kämpälle. Siellä mä etin exälle netistä hyödyllistä tietoo ja yritin puhua sille vielä järkee.
Sen jälkeen meni ihan yli. Musta tuntu, että mä kuolen siihen paikkaan. Se likka laitto exälle viestiä ja mä istuin siinä exän vieressä ja kysyin exältä kuka se oli vaikka ei se mulle kuulunukaan. Se valehteli, että se oli sen veli. Mä tiesin ettei ollu ja uudestaan kysyttyäni ja painotettuani, että haluan rehellisen vastauksen. Se kerto, että se oli se likka. Siinä kohtaa musta tuntu taas niin lyödyltä kuin olla ja voi. Vaikkei me ollakaan yhdessä niin silti exän valehtelu satuttaa vitusti liikaa. Mä sentään yritin auttaa vaikkei musta mitään apua olekaan ikinä. Meinasin alkaa itkemään, mutta en halunnu, että exä näkee mun itkevän sen takia. Mä toivotin sille taas kerran kaikkee hyvää ja sanoin, että sillä on nyt työkalut millä se saa elämänsä kuntoon, jos vaan haluaa. Sanoin etten mä enää kykene auttamaan sitä. Heitin heipat ja hävisin ovesta itku kurkussa.
Sen että ovestani kerkesin sisälle lysähdin isolla ruhollani käytävän lattialle ja itkin lohdutonta itkua ja pahaa oloa pois. Itkemisen jälkeen tuli tunne, jota oon kaivannu ja jota ei vielä ihan täysin oo ollu. Tunsin ettei mua vittuakaan enää kiinnosta vaikka se tappas ittensä. En edelleen sitä toivo, mutta mä en enää anna sen satuttaa mua enää yhtään. Mä en sen sairaisiin leikkeihin enää suostu.

Onneks ihan kohta tulee sairaanhoitaja P juttelemaan mun kanssa. Saan purkaa sille näitä paskoja oloja, mutta on tässä jotain hyvääkin. Mä oon nyt ainakin saattanu exän itsetuhoisuuden ammatti-ihmisten tietoon eikä asia oo enää mun kontolla. Mä oon tosissani yrittäny auttaa sitä, mut enhän mä voi pakottaa ketään ottamaan apua vastaan jos toinen ei halua.
Mun ja exän juttu/suhde/auttaminen/ihan kaikki oli tässä!!!! Mä pidän nyt tästä kynsin ja hampain kiinni ettei se pääse enää lyömään henkisesti mua.

Ps. Vielä sen verran, että oli exällä pokkaa eilen ehdottaa seksisuhdetta ja sellasta suhdetta, että ei olla yhdessä, mutta että olisin välillä sen luona yötä ettei sen tarvii olla yksin. Se myönsi senkin, että haluaa mut vaan sen takia ettei halua olla yksin.

Jotenkin mua sattuu nyt ihan vitusti liikaa. Pää on ihan tyhjä, mutta silti liian täys tätä paskaa.. :(

Ezkimo - ilman sua & Raaka-aine - odota ---->  Nää biisit kuvaa hyvin mun ja exän suhdetta vaikkei exä hakannukaan mua. Henkistä väkivaltaa oli senkin edestä.

Oon yrittäny ajatella positiivisesti päivän mittaan. Oon kuunnella hyvää musiikkia ja muokkaillu kuvia. Kävin mä jo suihkussakin ja meikkasin, koska kaveri tulee kolmelta mun luo. Illalla lähen AA-kokoukseen toiselle paikkakunnalle parin tyypin kanssa.

Ainiin exä laitto pari tuntia sitten viestiä. Se ois halunnu tänään illasta nähdä ja jutella asiat selviks. Meidän seurustelun ei kuulema tarvii olla tässä.
Mut kyllä se mun puolesta oli tässä vaikka pahalta tuntuu. Vielä pahemmalta kuitenkin tuntus, jos jatkasin sen kanssa yhdessä oloa. Siitä ei tule mitään onhan se nähty!

Pelkoja ja ahdistusta

Mua sattuu! Rintaa painaa ja hengittäminen on vaikeeta. Kaikki liikkeet tuntuu raskailta ja olo on lyöty. Exä laitto eilen viestiä ja yritti soittaa. Mä en vastannu sille mihinkään soittoihin tai viesteihin edes facessa. Olin varmasti julma niin tehdessäni, mutta kai mulla oli siihen joku oikeus? :( Exä laitteli viesteissään itsemurhasta kaikkee. Kuulema tekee sen pian, tän kuun lopussa. Mua pelottaa ja ahdistaa, kun ei voi varmaks tietää onko se totta vai ei. Mitä voisin tehdä? Mä en tiedä. Mä en kestä tätä epävarmuutta ja pelkoa!!!!
Emmä halua mitään pahaa exälle. Päinvastoin toivon sen saavan itsensä jaloille ja hakevan apua. Haluan, että se saa hyvän ja elämisen arvosen elämän.

Mä sammutin yöks puhelimen. Aamulla aukasin sen  ja huomasin, että exä oli laittanu pari viestiä. Edelleen itsemurhastaan. Mä yritin soittaa sille. Pelkäsin tosissani et se on tappanu ittensä. Mä tärisin enkä voinu enää jäädä kotiin. Syötin kissan ja puin vaatteet päälle ja lähin niin kovaa kun pyörällä vaan pääsin sen luo. Mulla oli vielä sillon sen toinen kotiavain, jonka mä jätin sille. Vielä mulla on sen yks paita, jonka aion ens viikolla viedä postilaatikosta, kun se on koulussa. Exä oli hengissä. Siellä se sängyssään nukku. Ei vaan ollu vastannu puhelimeen vaikka oli kuullu soitot. Halus antaa mulle samalla mitalla takas. Kysyin haluaako se vielä jutella, ei halunnu joten lähdin. Toivotin kaikkee hyvää ja sanoin, että ryhdistäytyy ja korjaa elämänsä oikeisiin uomiinsa. Sanoin vielä, et tsemppiä ja suljin viimesen kerran oven perässäni. Se oli siinä!!!!

Tulin tädille. Mummo oli hoitamassa serkkua. Jäin sinne useammaks tunniks. Lähinnä olin koneella, koska halusin kuunnella musiikkia. Kun kirjotan ja kuuntelen musiikkia saan hetkeks itseni ajatuksista eroon. Ei se aina onnistu, mutta tänä aamuna onnistu. Tuhat ja sata asiaa pyörii mielessä. Exä kun laitto vielä sen jälkeen, kun olin lähteny viestiä, että muistetaan ne hyvät hetket, joita meillä oli ja sydämen perään. Mä oon rikki lyöty. Hajotettu. Tästä kokoominen vie aikaa. Nyt mulla ei oo voimia korjata mitään. Mä haluan vaan näistä ajatuksista pakoon, mutta päihteet ei tuu kuuloonkaan. Vaikka unen tuojia saatankin ottaa illalla, että saisin nukuttua. En kestä nyt todellisuutta. Mä en vaan jaksa. Mua väsyttää, mut en uskalla sulkee silmiä, koska pelkään ajatuksia, jotka alkaa tulvimaan mieleen heti kun silmät suljen.

Tulin pari tuntia sitten kotiin. Siivosin ja nyt pesen pyykkiä. Ainakin kämppä on järjestyksessä vaikka pää on ihan sekasin kaikesta tästä härdellistä, jota toivon etten enää joudu koskaan kestämään. Kyllä tää on ollu sellanen elämänkoulu, että ois voinu vaikka jättää käymättä. Silti jossain pienessä mielessä mulla on usko, että nää asiat järjestyy ja hyvä mun elämästä tulee. Siihen menee aikaa, mutta niin ihmiset sanoo, että se on sen arvosta. Pohjalta on hyvä ponnistaa rikkoutuneena henkisesti kuin fyysisesti.

Tsemppiä teillekin pikkuset <3 Kiitos tuesta ja kannustuksesta. Arvostan sitä suuresti :) <3