Kuolema, ahdistus vai pelastus

Oon nukkunu taas enemmän kuin tarpeeks. Nukahdin eilen illalla kymmenen tienoilla ja heräsin ysin aikaan. Kävin pyöräillen kelalla ja kaupassa, tulin kotiin, mätin ruokaa ja menin takas nukkumaan. Heräilin muutaman kerran kattoo telkkaria hetkeks ja syömään. Menin takas nukkumaan ja heräsin vasta viiden kieppeillä.

Oon siitä asti nähny kauhun kuvia mielessäni siitä miten jätkäkaveri pettää mua parhaillaan jonkun kuuman misun kanssa sen luona. Mulla on jätkäkaverin luo vara-avain ja ajattelin, että jos menisin sinne "yllätys"-käynnille. Yllättäsin ne sängystä ja saisin hyvän syyn jättää jätkäkaverin. Järjellä jos ajattelee niin mulla on tosi pahoja vainoharhoja mustasukkasuuteni takia. Mä oon tosi läheisriippuvainen jätkäkaverista. Musta tuntuu, että murskaannun näiden sekavien mielikuvieni alle. Ei olla nähty eilisen jälkeen ollenkaan. Ei mulla ikävä oo, mutta jotenkin tuntuu, että tarviin jätkäkaveria kestääkseni tän ahdistuksen. Mulla on ikävä vain laihuutta! Mä tahdon laihtua!!!! Tällä mättämisellä en ainakaan laihdu. Lenkillekin tekis mieli, mutta jalat on kiukutellu perjantaista lähtien, kiitos baari-illan. Mua pelottaa etten ikinä kuntoudu kunnon lenkkikuntoon. Pitikin v*ttu hypätä! Kunpa voisin palata ajassa taaksepäin ja tehdä asiat toisin. Tuskin tekisin kuitenkaan, mutta itseään on kiva kiusata että voikunpa-en-ois-menny-tekemään-niin-ajatuksilla! Oon ***** tyhmä läski lehmä!!

Jatkan itkumusiikin kuuntelua ja haaveilen menneestä ja paremmasta tulevasta, jota mulle ei kuitenkaan koita koskaan.