Selvisin

Eilinen oli mennä päin persettä, kuten yleensä tähän mennessä jokainen päivä. Olen käyttänyt päivittäin alkoholia tai/ja kannabista. Seuraukset huomaa monesta asiasta enkä ole niistä kovin iloinen. En tosiaankaan.

Eilen aamulla tulin kissan kanssa omalle kämpälle ja vietin päivän pyykkiä pesten ja ystäväkin pyörähti kylässä parin tunnin verran. Olo oli suht hyvä siihen asti kunnes jätkäkaveri soitti ja pyys luokseen. Vastasin tietysti vanhan kaavan mukaan, että tulen! Vaikken olisi halunnut. Jätkäkaveri haki mut ja mentiin sen luo, jossa jätkäkaveri rupes melkein heti etsimään jointin tekovälineitä. Mä ajattelin itsemielessäni: se oli tässä nyt sitten, en olekaan selvinpäin tänään vaikka halusin. Ajatukset pyöri päässä sairasta vauhtia ja sain jotenkin itseni pysymään erossa polttamisesta. Olin ehkä tunnin verran jätkäkaverin luona kunnes lähdin kävellen kotiin vaikka näillä kipeillä jaloilla ja selällä kävely on välillä etenkin niillä mun paskoilla kengillä helvetillistä. Pääsin kotiin. Ahdistus tuntu koko kropassa. Aukasin läppärini ja kuuntelin musiikkia ja katselin jätkäkaverin ja mun yhteisiä videoita. Itkin ja musta tuntu, että tartun luuriin ja soitan sen hakemaan mut sen luo takas. Muistin erään psykiatrin sanat: "paha olo menee ohi", ja jätin soittamatta.
Päätin lähtee pyöräilemään/kävelemään vähäks aikaa ennen Criminal Mindsin alkua. Olo oli lenkin jälkeen hikinen, märkä ja vitun HYVÄ! Mä tein sen! Mä en käyttäny päihteitä eilen enkä mä ite ottanu jätkäkaveriin yhteyttä, että nähtäskö. Fiilistellen menin suihkuun ja vedin yökkärin päälle. Venyttelin ja jumppasin jalkojani (kuntoutin). Criminal Mindsia ehdin katsoa ehkä puolen tunnin verran ennenkun jätkäkaveri sitten soitti. PRKL ajattelin!! Tietysti se halus tulla yöks ja mä en osannu kieltäytyä vaikka edelleen olisin halunnu. Olisin halunnu vallata ison sänkyni yksin isolla ruhollani! Vitutti kun jätkäkaveri tuli pilvipäissään mun luo. Ei me muuta sit tehty kun nukutiin, onneks!
Aamulla se lähti kouluun vaan syömään. Se sano, että mun pitää soitella sille. Vitut soita! Mä en tahdo nähdä sitä tänään. Mä haluan elämän ja jätkäkaverin kanssa mä en saa sellasta elämää johon ei päihteitä kuulus.
Mä rakastan jätkäkaveri todellista minää, mutta en sen ongelmapuolta, joka mustakin löytyy. Molemmilla ongelmapuoli on niin pinnassa ettei meidän seurustelusta seuraa mitään hyvää.. tää on vaan molemmin puolista läheisriippuvuutta, jota mä en tahdo enää ruokkia. Mä tahdon olla sinkku, toipua päihdeongelmastani, korjata välini läheisiin ja saada elämäni kuntoon, etenkin itseni kuntoon.

Mä oon rikkinäinen lasimaljakko, jonka paloja saa korjata vielä tuhannen vuoden päästä. Mä oon rikki enkä mä eheydy, jos mä en tee jotain. Vaikka tää päivä nyt kusis, että jätkäkaveri tai mun oma mieli saa mut houkuteltua päihdepolulle niin mä oon ilonen siitä, että onnistuin eilen, sillä yksikin selväpäivä on mulle ihme nykyään! Mulla on menny melkein viimeset pari kuukautta niin ettei selviä päivä oo ollu juur lainkaan. En itse asiassa edes jaksa muistaa, kun oon koko ajan sekasin päihteistä tai selviän niistä. Not good!

..Söin muuten aamupalaks desin ruispuuroa, josta tuli löysää kun mikä. Sekaan laitoin voipalan ja lisäks söin omenan. Maha on ihan sekasin kaikesta.. etenkin eilisistä laksoista :(

Tähän päivään mä lähen ilosin, reippain ja hieman väsynein mielin! Ulkona sataa vettä, mutta sehän ei mua jaksa onneks tänään masentaa ja kiitos kuuluu eiliselle selvälle päivälle ettei nyt oo armotonta masennusta/hermoraunio oloa. Mä oon ees tän hetken ilonen <3

Suuntana järki

Oon ollu jo pitkään uppoavassa laivassa. Olen seilannu paikasta toiseen tukkaputkella ymmärtämättä mistään mitään. Ehkä olen ymmärtänyt vähän liikaakin, kun voimat hiipuu, kun tietää mitä pitäisi tehdä, mutta kroppa ei tottele. Tunteet ovat ohjanneet mun laivaa. Olen tällä hetkellä myrskyn silmässä, mutta näen pelastajia, jotka tahtoo mua auttaa.

NYT MÄ TARTUN NIIDEN KÄTEEN ENKÄ PÄÄSTÄ IRTI.

Mulle on tapahtunu aivan järjettömästi paskaa kuin jotain hyvääkin tässä viimesen postauksen jälkeen. Mä oon ihan hukassa, mutta mä toivon osaavani nyt lähtee tallaamaan sitä polkua joka mua kannattelee elämässä eteenpäin. Nyt mä oon päihdehelvetissä, parisuhdehelvetissä, omanpäänhelvetissä.
Mun perhe katkas muhun välit ja se on ok. Mäkään en tässä elämäntilanteessa halua olla niihin yhteydessä. Mä sekoilen niin paljon ettei mun kannata nyt muuta kuin käydä NA- ja AA-ryhmissä ja jutella ammatti-ihmisille, jotka auttaa mua. Jätkäkaverin mä joudun heivaamaan. Mä oon yrittäny tehdä sitä jo liian pitkään, onnistumatta siinä. Nyt mä haluan onnistua. Mä jätän sen narsistin, joka on myös niin ihanan ihana ettei siitä voi luopua, mutta mun täytyy jos mä haluan elää.

Tästä alkaa nyt jokin. En tiedä vielä itsekään mikä, mutta toivon sen olevan jotain hyvää.

Ps. Mun rakas kissavauveli täytti eilen 6kk <3 I love my cat <33

Tuparit

Oli kyllä sellanen viikonloppu niin hyvässä kuin pahassa, että kiva ois ottaa se uudestaan!
J nuoleskeli veljensä tyttöystävää ja minä lapsellisena kostamaan perässä J:lle ja nuolin sen veljee. Vittu oikeesti miten naurettava mun ja J:n suhde on. Ei tätä voi sanoa suhteeks. Ei tässä oo luottamusta ollukaan eikä rakkautta. Molemmin puoleista läheisriippuvuutta! Mä oon alkanu inhoomaan J:tä.
Juotua tuli perjantaina ja lauantaina senkin edestä! Eilen pilvee ja tänään myös. Mä oon niin IN-LOVE J:n kaveriin :D Tunnen miten teinivaihe pukkaa päälle. On niin kova meno joka kiihtyy koko ajan vaan että tästä ei hyvä heilu. Mä oon niin siinä oravanpyörässä taas etten näe puilta metsää. Ehkä tää päättyy paremmin kun hyvin tai sitten ei. Mä oon vaan niin väsyny tähän ainaiseen yrittämiseen etten aio enää yrittää vaan teen asioita ja ehkä sit tapahtuu jotain hyvää tai pahaa, mutta mä en jaksa enää pettyä itseeni, J:hin saati elämään. Mä annan vaan mennä..

Kuulumisia

Heippa!

Pahoittelen etten ole käynyt kirjoittelemassa kuulumisia. On ollu niin kova meno - huonompaan suuntaan - ettei ole kiinnostanu mikään. Tässä on tapahtunu kaikenlaista enkä kaikesta jaksa avautua. Sen voin kertoa, että päihteet on suuri ongelma. Pilveä poltan liikaa ja liian usein. Oon löytäny siitä uuden ulottuvuuden, sen keveyden, jota viina ei enää tarjoa. Vahvemmat aineet kiinnostaa ja saisinkin niitä J:n isoveljen kautta aivan taatusti. Pelottaa oma meno ja meininki, mihin tää johtaa. Mä en haluais upota enää yhtään syvemmälle tähän helvettiin, mutta jokin siinä kiehtoo, liikaa. Vaikeaa irrottautua.

Pitää yrittää elää päivä kerrallaan. Elää ja antaa muiden elää. Ei tässä muu auta. Eilen oli melkein viikkoon ensimmäinen päivä ilman viinaa tai pilvee. Tänään toinen. Onneks pilvi loppu eikä lisää oo varaa ostaa.
Taukoo hengähtää ja selvittää ajatuksia etten enää jatkas käyttöö.

J on lähdössä veljensä kanssa perjantaina Helsinkiin jonkun jätkän tupareihin. J pyys mukaan, mutta mä en aio lähteä. En halua juomaan. Sitä ois sit koko viikonloppu ja ens viikko ois jo etukäteen pilattu, ahdistus-masennuksella. Mä jään kotiin ja keksin itelleni tekemistä. Ajattelin mennä nuortenkahvilaan perjantai-iltana. Oon joskus ylä-aste ikäsenä käyny siellä ja siellä on ihan kivaa. Ainakin jengi on selvinpäin.
Mä oon tullu siihen tulokseen, että tahdon kroppani timmiin kuntoon ja mieleni terveeksi. Mä tahdon päästä J:stä eroon eli erota.
Ainiin ette tienneet sitäkään, että me mentiin kihloihin 8.elokuuta. Ens kuun 8.päivä tulee puoli vuotta yhdessä. Sekin liikaa silti liian vähän. Luulin J:n olevan elämäni rakkaus, mutta ei se ole :(
Tää on vaikeeta, kun pelkään yksin jäämistä ja vastuunottamista. Kuka musta sit huolen kantaa? Mä ite.. mutta en oo koskaan osannu ottaa aikuisten oikeesti itestäni vastuuta aina joku on ottanu sen loppupeleissä mun puolesta. Esim. vanhemmat ja nyt J. Ehkä on aika aikuistua.

Miks sitten J ei ole oikee mulle?
- Sillä  on paha peliriippuvuus, se ei halua koskaan lopettaa bilettämistä saati pilven polttoa. Sen pitäs saada olla sillon päissään kun haluaa ja mun pitäs vaan hyväksyä. Kaikki muukin painaa täs suhteessa: mun ongelmat, J:n narsismi.. me ruokitaan toisissamme jotain sellasta mikä ajaa meidät molemmat tuhon partaalle. Ainakin niin on muun muassa sanonu yks sairaanhoitaja joka käy mun luona juttelemassa. Yrittää auttaa mua jaloilleen. Mä oon sen kyl muutenkin tienny mutten oo halunnu myöntää. Oon halunnu uskotella itelleni, että kyllä tää suhde tulee toimimaan. Vois se ehkä tullakin, jos J tajuais ettei se voi jatkaa nykystä linjaa loputtomiin niinkun en mäkään, mut mä sentään tiedostan tilanteen.. jotenkin.

..ja tiedän ettei pelkkä J:n jättäminen ratkaise mun ongelmia. Niitä on ollu kymmenen vuotta ennen J:tä ja on sen jälkeenkin, mutta aion saada elämäni nyt omiin käsiin ja antaa elämälle mahdollisuuden.

Tää leikki saa loppua.